Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kiitti poliisia "ihmeellisen nopeasta" työstä Las Vegasin iskussa.

Presidentin mukaan nopeus säästi ihmishenkiä.

– Tämä oli todellista ammattitaitoa, Trump sanoi puheessaan alkuillasta Suomen aikaa.

Itse ammuskelua hän kuvaili "puhtaaksi pahuudeksi".

Trump lähetti tiiviissä puheessaan syvän osanottonsa ammuskelun uhrien omaisille.

– Emme voi kuvitella teidän suruanne ja menetyksenne suuruutta, Trump sanoi.

Hän ilmoitti matkustavansa Las Vegasiin keskiviikkona. Hän aikoo tavata matkan aikana muun muassa pelastustyöntekijöitä ja uhrien omaisia.

"Tällaisessa tilanteessa Yhdysvallat seisoo aina yhdessä"

Trump korosti puheessaan Yhdysvaltojen yhtenäisyyttä kriisin hetkellä.

– Tällaisissa tilanteissa Yhdysvallat seisoo aina yhdessä.

– Siteitämme ei voi katkaista väkivallalla.

Hän korosti, että vaikka erimielisyyksiäkin on, yhdysvaltalaisia määrittelee rakkaus, ei viha.

– Rukoilemme päivää, jolloin tällainen väkivalta loppuu, Trump päätti puheensa.

Lisää Las Vegasin ampumisesta:

Poliisi: Tekijä oli 64-vuotias mies Las Vegasista, ei yhteyksiä aseistettuihin ääriliikkeisiin

Tämän tiedämme nyt Las Vegasin ammuskelusta – Tekijän motiivista ei ole tietoa, oli poliisin mukaan "yksinäinen susi"

Poliisi: Las Vegasin ampuja tappoi itsensä, 59 kuollut, yli 500 loukkaantunut – Yle seurasi hetki hetkeltä

Kantrikonsertin loppuhuipennus keskeytyi konetuliaseen säksätykseen – konsertteihin isketty usein

Juhlijoita yökerhossa, lapsia alakoulussa – Nämä ovat eniten uhreja vaatineet joukkoampumiset Yhdysvalloissa