Puolitoista viikkoa sitten Yhdysvaltoihin kuuluvan itsehallinnollisen Puerto Ricon yli vyöryi tuhoisa hurrikaani Maria.
Hirmumyrskyn jäljiltä teitä on poikki, rakennuksista puuttuu seiniä ja kattoja – ja iso osa saarelaisista on edelleen ilman sähköä tai juoksevaa vettä.
Puhelinyhteydet pelaavat vasta noin 30 prosenttiin saaresta. Alle puolet supermarketeista on avannut ovensa, edes muutamaksi tunniksi päivässä.
Yhdysvalloissa on arvosteltu presidentti Donald Trumpia avustustoimien hitaudesta ja kylmäkiskoisesta asenteesta.
Puerto Rico on Yhdysvaltain itsehallintoalue
– Puerto Rico on Yhdysvaltoihin kuuluva itsehallintoalue, jossa asuu 3,4 miljoonaa ihmistä pääsaarella Puerto Ricossa sekä muutamalla pienemmällä saarella.
– Puerto Rico siirtyi Yhdysvalloille vuonna 1898 Pariisin rauhansopimuksella, joka päätti Espanjan ja Yhdysvaltain sodan.
– Puertoricolaiset ovat Yhdysvaltain kansalaisia ja voivat vapaasti liikkua mantereelle. Sen asukkaat eivät saa äänestää Yhdysvaltain vaaleissa, ainoastaan presidentinvaalia edeltävissä puolueiden esivaaleissa. Puerto Ricolla on oma, äänioikeudeton edustaja Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa. Puerto Ricon valtionpäämies on Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, mutta sillä on oma vaaleilla valittu paikallisparlamentti ja kuvernööri (Ricardo Rosselló).
– Puerto Ricolla on laajat itsehallinto-oikeudet, mutta esimerkiksi puertoricolaisia palvelee Yhdysvaltain armeijassa ja osa liittovaltion maksuista ja veroista koskee myös puertoricolaisia
– Puerto Rico on kärsinyt kymmenisen vuotta talouskriisistä ja sen velka on 63 miljardia euroa. Työttömyysaste on 10,4.
– Puerto Ricossa on järjestetty viisi kansanäänestystä siitä, pitäisikö alueen itsenäistyä tai hakea Yhdysvaltain osavaltioksi. Tuoreimmassa äänestyksessä kesäkuussa äänestysprosentti oli hyvin alhainen (23 prosenttia), mutta äänestäneistä 97 prosenttia halusi Puerto Ricolle Yhdysvaltain osavaltion aseman.
Tuorein hyökkäys tuli Puerto Ricon pääkaupungin San Juanin pormestarilta, Carmen Yulin Cruzilta, joka vaatii liittovaltiota tekemään enemmän Puerto Ricon auttamiseksi.
Presidentti Trump oli aiemmin sanonut, että avustustoimet ovat alkaneet pyöriä hitaasti jo siksikin, että Puerto Rico on saari keskellä Atlantia. Sinne on hankalampi saada avustuksia perille kuin aiemmin hurrikaanivahingoista kärsineisiin Texasiin ja Floridaan.
– Me kuolemme täällä, enkä pääse selville ajatuksesta, jonka mukaan maailman suurin valtio ei voi järjestää logistiikkaa pienen saaren auttamiseksi. Jos emme saa ruokaa ja vettä ihmisille, näemme jotakin, joka muistuttaa kansanmurhaa, sanoi San Juanin pormestari Carmen Yulin Cruz.
– Olen kunnioittavasti eri mieltä presidentti Trumpin kanssa, ja olen varma, ettei hän saa niitä tietoja, joita me näemme kaduilla.
Trump syytti puertoricolaisia
Tänään presidentti Trump lähti golf-klubiltaan New Jerseystä vastahyökkäykseen.
Presidentti Trump arveli tviiteissään demokraattien yllyttäneen San Juanin pormestaria muuttamaan kohteliaan tyylinsä ilkeäksi.
Trumpin mukaan pormestarin ja muiden puertoricolaisten huonoista johtajuustaidoista on kiinni, etteivät he ole saaneet työntekijöitään auttamaan. Trumpin mielestä puertoricolaiset haluavat kaiken valmiina, vaikka selviytymisen pitäisi olla yhteisöllinen ponnistus.
Paikalla olevat kymmenen tuhatta liittovaltion työntekijää tekee Trumpin mukaan fantastista työtä.
Silti Trumpkin tulee myöntäneeksi, että Puerto Rico tuhoutui täysin. Tuhojen korjaamiseen menee aikaa, kun sähköä, teitä ja puhelinyhteyksiä ei ole.