Valkoinen talo on aloittanut sisäisen tutkinnan joidenkin henkilökuntaan kuuluvien käytettyä yksityisiä sähköpostitilejään työasioiden hoitoon. Politicon mukaan tutkinta liittyy sähköpostien tuontiin ja vientiin Valkoisen talon palvelimilta yksityisille sähköpostitunnuksille. Asiasta kertovat verkkolehdelle neljä nimeltä mainitsematonta virkamieslähdettä.

Sanomalehti The New York Times kertoi maanantaina, että ainakin kuusi presidentti Donald Trumpin avustajaa on käyttänyt yksityisiä sähköpostitilejään työtehtäviensä hoitoon. Lehti kertoo saaneensa nykyisiltä ja aiemmilta Valkoisen talon virkamiehiltä tietoja, joiden mukaan muun muassa entinen esikuntapäällikkö Reince Priebus ja ex-neuvonantaja Steve Bannon käyttivät silloin tällöin yksityisiä sähköpostiosoitteitaan liittovaltion asioiden hoitamiseen.

CNN:n mukaan presidentti Trumpin avustaja ja vävy Jared Kushner ei ole kertonut senaatin tiedustelukomitealla henkilökohtaisesta sähköpostitilistään. Uutiskanavan mukaan komitea on lähettänyt asianajajan välityksellä Kushnerille kirjeen sen jälkeen, kun Politico-verkkolehti raportoi sunnuntaina Kushnerin lähettäneen tai vastaanottaneen noin 100 töihin liittyvää sähköpostia yksityisestä sähköpostistaan.