Yhdysvaltain presidentti Donald Trump syyttää yhteisöpalvelu Facebookia hänen vastustamisestaan.

– Facebook on aina ollut Trumpin vastainen, Trump tviittaa. Samassa tviitissään Trump syyttää vastustamisestaan myös The New York Times ja The Washington Post -lehtiä, jotka ovat olleet hänen hampaissaan useasti aikaisemminkin.

Facebookin perustaja Mark Zuckerberg tyrmää Trumpin syytökset. Hän sanoo työskentelevänsä jatkuvasti rakentaakseen yhteisön kaikille.

– Haluamme antaa äänen kaikille ihmisille ja alustan kaikille ajatuksille, Zuckerberg kirjoittaa Facebookissa.

– Trump sanoo, että Facebook on häntä vastaan. Liberaalit sanovat, että autoimme Trumpia. Molempia osapuolia harmittavat ajatukset ja sisältö, joista he eivät pidä. Tältä näyttää kaikkien ajatusten alusta, Zuckerberg toteaa.

Facebook on aiemmin kertonut, että yhtiön alustalta ostettiin vaalikampanjan aikana arviolta noin 100 000 dollarin arvosta mainoksia tileiltä, jotka on liitetty Venäjään. Facebookin kerrotaan luovuttaneen tietonsa mainoksista viranomaisten tutkittaviksi.

Facebookin, Googlen ja Twitterin edustajia on pyydetty todistamaan Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitealle liittyen meneillään olevaan tutkintaan Venäjän vaikuttamisesta Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin.