Humanitaarinen tilanne Maria-hurrikaanin runtelemassa Yhdysvaltain Puerto Ricossa on saanut presidentti Trumpin hallinnon pohtimaan kabotaasin sallimista Puerto Ricoon. Kabotaasilla tarkoitetaan maan sisäisen tavaraliikenteen hoitamista ulkomaisilla kulkuneuvoilla.
Sekä republikaanit että demokraatit ovat ajaneet tarmokkaasti Trumpia luopumaan liittovaltion säädöksestä, joka estää kabotaasin. Tällöin myös ulkomaiset laivat pystyisivät kuljettamaan apua Yhdysvaltain mantereelta hätää kärsivälle saarelle.
Asetus kumottiin aiemmin tässä kuussa vähäksi aikaa, jotta polttoainekuljetukset onnistuisivat Yhdysvaltain kaakkoisosiin Harvey- ja Irma -hurrikaanien vaikutusalueille. Määräys koski myös Puerto Ricoa, mutta umpeutui viime viikolla hurrikaani Marian iskemisen jälkeen.
Trumpin hallinto on sanonut, ettei kabotaasin sallimista tarvita, koska alueella apua kuljettaa jo tarpeeksi kotimaisia aluksia. Trump on myös tyrmännyt väitteet siitä, että Puerto Rico ei olisi saanut samalla tavalla apua kuin aiempien hurrikaanien runtelemat Floridan ja Teksasin osavaltiot. Tiistaina asiaa kommentoinut Trump myös sanoi "massiivisten avustustöiden olevan käynnissä".
Lähes kaikki puertoricolaiset edelleen ilman sähköjä
Arviolta 97 prosenttia Puerto Ricon asukkaista on edelleen ilman sähköjä, saaren kuvernööri Ricardo Rossello kertoo. Ilman juoksevaa vettä on puolestaan arviolta puolet saaren 3,4 miljoonasta asukkaasta. Asiasta uutisoi CNN.
– Tällä hetkellä olemme hätätilassa. Painopiste ei välttämättä ole sähköjen palauttamisessa. Sähköverkkomme on tuhoutunut ja meidän täytyy rakentaa se uudestaan. Sitä ei tehdä muutamassa päivässä, Rossello sanoi keskiviikkona.
Hänen mukaansa viranomaiset tekevät tällä hetkellä töitä saadakseen ruokaa, vettä ja polttoainetta kaikkialle saarelle.
Maria rantautui Puerto Ricoon viikko sitten keskiviikkona aiheuttaen laajaa tuhoa.
Lastensairaalaan sai kipeästi tarvitsemansa polttoaineen
Yhdysvaltain armeija toimitti keskiviikkona polttoainetta San Juanissa sijaitsevaan lastensairaalaan, jonka potilaita oli hengenvaarassa polttoaineen puutteen takia. CNN:n mukaan keskiviikkona paikalle kuljetettu polttoaine riittää sairaalan kolmen päivän tarpeisiin.
Sairaalan edustaja kertoi tiistaina, että 12 potilaan henki on vaarassa polttoainepulan takia. Vaarassa olevat lapset tarvitsevat jatkuvaa hoitoa hengityskoneissa, joihin saadaan virtaa dieselillä käyvästä generaattorista.
San Juanissa sijaitseva San Jorge -sairaala on suurin lastensairaala Karibialla. Sairaalassa on tällä hetkellä noin 60 potilasta, joita ei ole voitu siirtää pois sairaalasta.
"Tähän pitää suhtautua katastrofina"
Kuvernööri Rosellon mukaan Maria on todennäköisesti yksi suurimmista hurrikaanikatastrofeista Yhdysvaltain historiassa.
– Tämä on ilman epäilyksen häivääkään katastrofi ja siihen pitää suhtautua siten, ABC News kertoo kuvernöörin sanoneen keskiviikkona.
Kuvernööri vetosi keskiviikkona jälleen Yhdysvaltain kongressiin, jotta se ryhtyisi toimiin Puerto Ricoa kohdanneen tuhon suhteen.
Yhdysvaltain hallintoa on kritisoitu siitä, kuinka Puerto Ricoa on autettu Marian runnottua saarta. Presidentti Donald Trump puolusti aiemmin tällä viikolla hallituksen toimia ja sanoi vierailevansa saarella ensi viikolla.