Talousuutistoimisto Bloomberg on laatinut raportin maailman suurimpien yritysten ilmastotoimista vuosina 2010 – 2015. Raportissa on mukana 62 maailman sadasta suurimmasta yrityksestä.

Raportti osoittaa, että viiden vuoden kuluessa yritykset olivat vähentäneet ilmastopäästöjään keskimäärin 12 prosenttia. Tämä vastasi 70,7 miljoonaa tonnia hiilidioksidia, mikä on samaa suuruusluokkaa kuin koko Israelin valtion vuosittaiset päästöt, kertoo Bloomberg New Energy Finance (BNEF).

Öljy-yhtiöt kuuluvat suurimpiin ilmastopäästöjen aiheuttajiin. Suurimmat öljy-yhtiöt Exxon, Shell, Chevron, BP ja Total vähensivät kyseisenä aikana päästöjään keskimäärin 13 prosenttia.

Painetta sijoittajilta ja yleisöltä

Bloombergin tutkijat myöntävät, että päästövähennykset selittyvät osin samaan aikaan sattuneella taloustaantumalla. Olennaisempi asia ovat kuitenkin yrityksissä aloitetut toimet päästöjen vähentämiseksi ja niiden raportoimiseksi, Bloomberg toteaa.

– Tämä heijastaa osakkeenomistajilta, sijoittajilta ja yhteiskunnasta tulevaa kasvavaa painetta kasvihuonekaasupäästöjen paljastamiseksi ja [päästö]vähennystavoitteiden asettamiseksi, sanoo BNEF:n analyytikko ja raportin kirjoittaja Laura McIntyre-Brown.

Raportissa mukana olevien yritysten liikevaihto oli yhteensä yli viisi tuhatta miljardia dollaria. Tästä syystä yritysten vähäisilläkin toimilla on suuri vaikutus maapallon ilmastoon, raportissa todetaan.

Maailman maista vain Kiinan ja Yhdysvaltain bruttokansantuote ylittää tämän luvun.

"Pariisin sopimus toiminut hyvin"

Bloombergin mukaan Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin ilmastonäkemyksillä ei ole merkitystä yritysten toiminnalle. Trump on sanonut irrottavansa maansa ilmastopäästöjä vähentävästä Pariisin sopimuksesta.

– Ei ole väliä sillä, pysyykö Trump Pariisin sopimuksessa. Se on merkityksetöntä, koska osavaltiot ja suuryritykset etenevät kohti puhdasta energiaa, sanoo saksalaisen energiayhtiö Innogyn toimitusjohtaja Peter Terium.

– Ne eivät odota. Näemme uusiutuvan energian muuttuvan kaiken aikaa kilpailukykyisemmäksi toisin kuin fossiilinen energia, Terium jatkoi.

– Pariisin sopimus on onnistunut luomaan uuden konsensuksen. On olemassa käsitys tulevaisuuden kehityssuunnasta ja tällä on merkitystä yritystason päätöksentekoon, sanoo ympäristöhankkeita vihreillä joukkovelkakirjoilla rahoittavan Climate Bond Initiativen toiminnanjohtaja Sean Kidney.