NEW YORK Vajaa vuosi sitten Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi YK:sta tylyn arvion.
– Milloin YK:n näkee ratkaisevan ongelmia? Se aiheuttaa niitä, Trump sanoi joulukuun lopussa, vajaa kuukausi ennen virkaanastujaisiaan.
Trumpin mukaan YK:ssa on potentiaalia, mutta on rahan ja ajan hukkaa, jos maailmanjärjestö ei muutu.
Trumpin aiempien tiukkojen YK-puheiden vuoksi kansainvälinen yhteisö kuunteleekin tarkasti, mitä Trump ensimmäisessä yleiskokouspuheessaan sanoo huomenna, tiistaina.
Sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistö että ulkoministeri Timo Soini nostivat Trumpin yleiskokouspuheen ensimmäiseksi esiin, kun suomalaistoimittajat kysyivät heiltä YK:n yleiskokouksen tämän vuoden tärkeimpiä asioita lauantaina Washingtonissa.
– Ilmassa on kovin paljon sellaisia asioita, joista häneltä varmaan odotetaan melkoisestikin. Täällä nyt parhaillaan puhutaan Pariisin ilmastosopimuksesta, että voisiko sitä sittenkin vain muuttaa. Ja tietenkin Pohjois-Korean tilanne on varsin akuutti, presidentti Niinistö arvioi.
– Minua kiinnostaa, miten Trump määrittelee maailmanjärjestön aseman, mutta hän on yllätysten mies. YK:llahan on valtava potentiaali. Sen luulisin kuulevani. Lisäksi ajattelen kuulevani rahankäytön tehokkuudesta. Mutta saa nähdä, mielenkiinnolla odotan, Soini pohti.
Trump isännöi reformikokousta
Muutoksen tarvetta korostaakseen Yhdysvallat on kutsunut heti maanantaiksi koolle YK:n uudistamiskokouksen. Trumpin isännöimään kokoukseen osallistuu noin 120 maata, myös Suomi presidentti Niinistön johdolla.
Yhdysvallat on YK:n suurin rahoittaja, se maksaa noin 22 prosenttia YK:n budjetista. YK:n rauhanturvaoperaatioiden rahoituksesta peräti 28 prosenttia tulee Yhdysvalloista. Trump on valittanut, että Yhdysvaltain rahoitusosuus on liian suuri.
Suurimman rahoittajan suusta tuleviin uudistusvaatimuksiin onkin syytä suhtautua vakavasti. Amerikka ensin -politiikka voi osua maailmanjärjestöön kipeästi, jos sen toimintaan turhautunut Yhdysvallat leikkaa rahoitustaan.
Suomelle sopisi mainiosti, että YK:ssa esimerkiksi hallintokuluja leikattaisiin ja hajautunutta hallintorakennetta virtaviivaistettaisiin. Suomi on korostanut YK:n uudistamisen kiireellisyyttä.
Pienelle, monenkeskisyyden nimeen vannovalle valtiolle olisi ikävä kehityskulku, jos maailmanjärjestö menettäisi merkitystään.
Uuden YK:n aika?
Trumpin hallinto näyttää toistaiseksi olevan tyytyväinen suuntaan, johon YK on menossa. Yhdysvaltain YK-lähettiläs Nikki Haley sanoi YK:n yleiskokouksen yleiskeskusteluviikon alla, että nyt on ”uuden YK:n aika”.
– YK on viime kuukausina muuttunut. Se ei ole enää vain pelkkää puhetta. Nyt toimitaan, Haley kiitteli Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa perjantaina.
Hän nosti uuden ajan merkeiksi esiin YK:n uudistustyön lisäksi YK:n turvallisuusneuvostossa viime kuun aikana syntyneet päätökset uusista pakotteista Pohjois-Korealle.
Turvallisuusneuvosto asetti viime viikolla Pohjois-Korealle tähän asti tiukimmat pakotteet, jotka estävät maalle tärkeän tekstiiliviennin ja rajoittavat öljyntuontia.
Läimäytyksiä ja halauksia
Yhdysvaltain YK-lähettiläs totesi, että Trump tulee puheessaan läimäyttämään niitä, jotka sen ansaitsevat, ja halaamaan niitä, jotka sen ansaitsevat.
Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia ei New Yorkissa nähdä, mutta hän on takuuvarma sanallisten läpsäytysten kohde. Ohjus- ja ydinkokeillaan uhittelevan Pohjois-Korean johtaja on kiristänyt Kaakkois-Aasian turvallisuuspoliittisen tilanteen äärimmilleen.
– Jos Pohjois-Korea jatkaa edesvastuutonta käytöstään, ja jos Yhdysvallat joutuu puolustamaan itseään tai liittolaisiin millään tavoin, Pohjois-Korea tuhotaan. Me kaikki tiedämme sen. Kukaan meistä ei halua sitä. Kukaan ei halua sotaa, Haley sanoi uutiskanava CNN:llä sunnuntaina.
YK:n toimintakyky Trumpin testissä
Trumpin Yhdysvallat näyttää asettavan YK:n testiin. Onko se Yhdysvaltain näkökulmasta toimiva ja tehokas järjestö vai hyödytön keskustelukerho?
Tilanne muistuttaa Trumpin suhtautumista sotilasliitto Natoon.
Trump tyrmäsi sotilasliiton ensin vanhentuneeksi ja aikansa eläneeksi, mutta sanoi muuttaneensa mielensä sen jälkeen, kun Nato-maista alkoi tulla lupauksia sotilasmenojen nostamisesta.
Nato edellyttää jäsenmailtaan kahta prosenttia bruttokansantuotteesta puolustusmenoihin.
Alkava viikko näyttää, millaisessa kurssissa YK Trumpin silmissä on. Ja mitä hän konkreettisesti edellyttää, jotta hänen aiempi rahan- ja ajanhukka-arvionsa muuttuisi.