Laittomasti Yhdysvaltoihin tulevat lapset oppivat jo pieninä, millaista on elää ikuisen epävarmuuden kanssa.
Cesar Espinosalle turvattomuus valkeni kahdeksanvuotiaana. Hän kertoo lapsuuden päättäneestä hetkestä The Ringer -sivustolla.
Vuosi oli 1993. Cesarin viisihenkinen perhe oli asunut laittomasti Yhdysvalloissa kolme vuotta ja muuttanut juuri Houstonista Columbusiin. Cesarin äiti Olivia tajusi, että Espinosat olivat kulmakunnan ainoa latinoperhe, joten viranomaiset saattavat koska tahansa huomata heidät ja karkottaa vanhemmat takaisin Meksikoon.
Äiti antoi Cesarille sekä hänen 11-vuotiaalle isosiskolleen Auralle listan puhelinnumeroista, joihin heidän pitää soittaa, jos vanhemmat pidätetään.
– Ne olivat meksikolaisia puhelinnumeroita. Niiden kautta meidän piti yrittää tavoittaa äitiä. Hän kertoi minulle ja siskolleni, että meidän on pysyttävä yhdessä ja soitettava niihin numeroihin, muistaa Cesar Espinosa.
Espinosat asuivat Columbusissa vuoden ja muuttivat sitten takaisin Houstoniin. Vanhempia ei koskaan karkotettu.
Nyt Cesar on 32-vuotias, ja johtaa siirtolaisten oikeuksia ajavaa FIEL-kansalaisjärjestöä.
Cesar perusti järjestön yhdessä äitinsä, kahden sisaruksensa sekä 15 muun siirtolaisen kanssa vuonna 2007 – nyt järjestössä on yli kahdeksan tuhatta jäsentä.
Sosiaaliturvatunnuksen puuttuminen sulki ovia
Cesar on asunut siis Yhdysvalloissa jo liki kolme vuosikymmentä ja luonut hienon uran. Silti hänellä ei edelleenkään ole pysyvää oleskelulupaa tai kansalaisuutta.
Nyt hänellä on kaksivuotinen oleskelulupa 2012 perustetun DACA-ohjelman kautta, kuten 800 000 muullakin lapsena Yhdysvaltoihin tulleella siirtolaisella.
Mikä on DACA?
– Deferred Action for Childhood Arrivals (vapaasti suomentaen: lapsena saapuneita koskevien toimenpiteiden lykkääminen) eli DACA on ohjelma, jonka puitteissa alaikäisinä laittomasti maahan tulleet siirtolaiset ovat säästyneet karkottamiselta.
– Voidakseen hakea ohjelman puitteissa oleskelulupaa hakijan on täytynyt tulla Yhdysvaltoihin alle 16-vuotiaana ja ennen kesäkuuta 2007. Ohjelma ei sisällä oikeutta kansalaisuuteen. Oleskelulupia on myönnetty kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
– Demokraattipresidentti Barack Obama loi ohjelman asetuksella vuonna 2012, koska ei saanut senaatissa lävitse laajempaa siirtolaislain uudistusta. Yrityksiä uudistaa siirtolaislakia on ollut useita, tälläkin hetkellä kongressissa on ehdotus, joka laillistaisi pysyvästi alle 18-vuotiaina maahan tuodut siirtolaislapset, jos heillä mm. on opiskelu- tai työpaikka.
– Presidentti Donald Trumpin odotetaan päättävän ohjelman lakkauttamisesta niin, että kongressille annetaan 6 kuukautta aikaa laatia lainsäädäntö, joka määrittelee ohjelman puitteissa olleiden aseman. Asiasta tiedottaa oikeusministeri Jeff Sessions tiistaina Suomen aikaa iltakuudelta.
– DACA-ohjelman puitteissa liki 800 000 siirtolaista – lähinnä Latinalaisesta Amerikasta – on voinut opiskella ja työskennellä laillisesti Yhdysvalloissa.
Cesar muistaa hyvin, miten yliopistoapurahat ja työpaikat menivät aikoinaan sivu suun ihan vain siksi, ettei hänellä ollut lupia, eikä sosiaaliturvatunnusta.
Cesar esimerkiksi valmistui erinomaisesta high schoolista ja liki täysillä SAT-testipisteillä. Hänet hyväksyttiin oppilaaksi huippuyliopistoihin, kuten Yaleen ja Cornelliin – mutta koska hänellä ei laittomana siirtolaisena ollut sosiaaliturvatunnusta, ei hän voinut hakea apurahoja. Kalliisiin opintoihin ei ollut varaa.
Sen sijaan hän kävi collegen ja yliopiston Houstonissa.
Työpaikkoihin Cesar haki väärällä sosiaaliturvatunnuksella, koska ilman tunnusta ei saa kunnon työpaikkaa. Hän jäi kiinni ja sai potkut – yhden kerrankin juuri, kun oli vuoden puurtamisen jälkeen saamaisillaan ylennyksen.
– Oletan, että he olivat vihdoinkin tulleet tarkistaneeksi sosiaaliturvatunnukseni, koska olivat päättäneet ylentää minut. He soittivat minulle ja kertoivat, että tunnukseni ei pitänyt paikkaansa. Irtisanouduin saman tien. Olin ihan liian häpeissäni.
– Kaikki, mitä olin siihen asti yrittänyt tehdä oli ikään kuin poispyyhitty, muistaa Cesar Espinosa.
Laittomien siirtolaisten tuntema pelko kasvaa
Nyt epävarmuus on jälleen lisääntynyt. DACA-ohjelman poistumisen uhka koskee Cesar Espinosan lisäksi noin 800 000 siirtolaista, kaikkiaan runsaasta 11 miljoonasta.
Loppujen osalta uhkana on ennen kaikkea ICE eli Yhdysvaltain siirtolaisuus- ja tulliviranomainen. Se on presidentti Trumpin virkakaudella alkanut aktiivisesti etsiä, pidättää ja karkottaa laittomia siirtolaisia.
Aiemmin, Obaman virkakaudella karkotus uhkasi lähinnä rikoksiin syyllistyneitä siirtolaisia, nyt kuka tahansa luvaton on vaarassa tulla karkotetuksi.
FIEL:in johtajana Cesar Espinosa tuntee tilanteen enemmän kuin hyvin, sillä nyt hänen järjestönsä puhelinnumero on se, jonne karkotetun omaiset soittavat.
– Aiemmin meille tuli soitto karkotuksesta kerran tai pari kertaa puolessa vuodessa. Trumpin aloitettua soittoja tulee kolme tai neljä päivässä. Perheissä on todellista pelkoa. Ihmiset ovat kauhuissaan. Aiemmin, jos elit kunnolla, koit, että kaikki sujuu. Nyt kaikki tuntevat elävänsä välitilassa, että heidät voidaan karkottaa koska tahansa, kertoo Cesar Espinosa.
Karkotuksen pelko on synnyttänyt poliisin pelkoa. Houstonissa esimerkiksi raiskauksista tehtyjen rikosilmoitusten määrä on latinoyhteisössä vähentynyt liki 43 prosenttia.
"Me rakastamme siirtolaisnuoria"
Trump kampanjoi presidentinvaaleissa lupauksella kiristää siirtolaisuuskäytäntöjä ja poistaa DACA-ohjelma.
Presidenttikaudellaan hän on puolestaan sanonut, että hän rakastaa "unelmoijia" – nimityksellä viitataan lapsena Yhdysvaltoihin tulleisiin siirtolaisiin – ja ymmärtävänsä, ettei kaikilla heistä ole edes muistoja vanhasta kotimaastaan.
Siirtolaisten näkökulmasta Trumpin uhkaus poistaa DACA-ohjelma on järjetön:
– Jos sinä rakastat joitakin, sinä suojelet heitä ja välität heistä. Jos hallinto päättää purkaa ohjelman, se ei osoita rakkautta tai välittämistä yhteisöämme kohtaan, sanoo Cesar Espinosa.
Hän toivoo, että osavaltioiden oikeusministerit asettuvat vastustamaan DACA:n purkamista.
Uutistoimisto Reutersin mukaan yhdeksän republikaanista osavaltioiden oikeusministeriä aikoo haastaa Trumpin oikeuteen, jos hän ei lopeta DACA-ohjelmaa. Samoin joukko demokraattipuoluetta edustavia oikeusministereitä aikoo haastaa Trumpin, jos hän lopettaa ohjelman.
– Toivomme, ettei ohjelmaa lakkauteta, tai ainakaan ei lakkauteta välittömästi. Että ihmiset saavat ainakin hakea vielä yhtä lupaa. Olisi tärkeää edes lykätä nyt päätöstä, koska täällä Houstonissa elämme tulvakriisin kourissa. Mutta kuka sitä tietää mitä Trumpin hallinto tekee!"