Viimeisinä hetkinään Valkoisessa talossa Barack Obama taitteli paperinpalan, pani sen kirjekuoreen ja kirjoitti päälle "Herra Presidentti".
Kirje oli Donald Trumpille; Yhdysvaltain 44. presidentiltä 45. presidentille.
Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN sanoo nyt saaneensa haltuun kopion tästä kirjeestä.
Kanavan mukaan se on kirjoitettu presidentti Donald Trumpin virkaanastujaispäivänä.
Noin puolen sivun mittaisessa kirjeessä Obama keskittyy jakamaan Trumpille ajatuksiaan muutamasta pääkohdasta liittyen Yhdysvaltain presidentin tehtävään.
"Tämä on poikkeuksellinen virka eikä yhtä oikeaa ohjetta menestykseen ole. Siksi en tiedä, ovatko neuvoni hyödyllisiä. Haluaisin kuitenkin tarjota muutaman ajatuksen kuluneelta kahdeksalta vuodelta", Obama kirjoittaa.
Obama aloittaa kirjoittamalla, että heitä molempia, häntä ja Trumpia, on siunattu hyvällä onnella mutta kaikki yhdysvaltalaiset eivät ole yhtä onnekkaita.
"On meidän tehtävämme rakentaa tikkaita menestykseen kaikille lapsille ja perheille, jotka ovat halukkaita tekemään kovasti töitä."
"Tehtävämme on pitää yllä kansainvälistä järjestystä"
Seuraavaksi Obama siirtyy kansainvälisiin kysymyksiin.
"On meidän tehtävämme pitää yllä kansainvälistä järjestystä, joka on laajentunut tasaisesti toisen maailmansodan jälkeen. Vaurautemme ja turvallisuutemme riippuvat siitä."
Obama huomauttaa, että Valkoisen talon valtiaat ovat oikeusvaltion, vallan hajauttamisen ja kansalaisoikeuksien suojelijoita.
"Tehtävämme on pitää nämä demokratian välineet ainakin yhtä vahvoina kuin ne olivat tullessamme."
Obama lopettaa kirjeensä perhe-elämää koskeviin ajatuksiin.
"Lopuksi, kaiken kiireen ja vastuun keskellä, ota aikaa perheelle ja ystäville", Obama neuvoo seuraajaansa.
Lue Obaman kirje Trumpille kokonaisuudessaan CNN:n sivuilta
Korjattu 5.9.2017, muutettu sanan office käännös "toimistosta" sanaksi "viraksi" ja täsmennetty Obaman viestiä siitä, että hän ja Trump ovat omalla tavallaan syntyneet onnekkaissa oloissa.