Hurrikaani Harveyn tulvia paenneet ihmiset alkavat vähitellen palata tutkimaan asuntojensa vahinkoja.
Varsinkin Houstonin kaupungin keskiosista tulvavedet ovat jo kadonneet ja tuhanneet ihmiset päässeet palaamaan koteihinsa, sikäli kun ne ovat yhä asumiskuntoisia.
Kaupungin länsi- ja itäpuolella tulva jatkuu edelleen, ja vedet jopa nousevat paikoin. Viranomaiset ennustavat, että tulva voi jatkua vielä jopa kaksi viikkoa. Asukkaita kehotetaan erityiseen varovaisuuteen, sillä vaurioituneet rakennukset, sähköjohdot ja itse tulvavesikin ovat suuria tapaturmariskejä.
Texasin osavaltiossa väliaikaisissa hätäsuojissa yöpyi enimmillään 42 000 ihmistä ja lisäksi naapuriosavaltiossa Louisianassa oli 3 000 ihmistä suojissa.
Tulva- ja myrskyvahinkojen suuruuden arviointi on vasta alkutekijöissään. Presidentti Donald Trump on pyytänyt Yhdysvaltain kongressilta 7,85 miljardia dollaria katastrofin ensihoitoon.
Tarve on kuitenkin valtavasti suurempi. Koko Houstonin talousalue, jonka kansantuotteen sanotaan olevan samaa suuruusluokkaa kuin Argentiinan valtio, on lamaantunut.
Houstonin kaupungista ja sitä ympäröivästä Harrisin piirikunnasta oli pahimman myrskyn aikana 70 prosenttia vähintään 45 senttiä syvän tulvaveden vallassa.
Texasin kuvernööri Greg Abbott on sanonut, että osavaltio saattaa tarvita apua 125 miljardia dollaria. Raivaus- ja korjaustyö tulee kestämään vuosia.
Muissa osavaltioissa on pantu merkille Texasista tulleet avunpyynnöt. Esimerkiksi New Yorkissa muistetaan hyvin vuoden 2012 Sandy-myrsky. Tuolloin Texasin edustajien selvä enemmistö maan hallinnossa äänesti sen puolesta, ettei Texasin tarvitsisi osallistua myrskyn runtelemien osavaltioiden avustamiseen.
Trump uudelleen tuhoalueelle
Presidentti Donald Trump tekee lauantaina jo toisen vierailukäynnin tuhoalueelle. Hän kävi alueella myös tiistaina.
Tiistain vierailun yhteydessä Trumpia arvosteltiin siitä, ettei hän käynyt tapaamassa myrskyn uhreja, vaan keskittyi avustustyön seuraamiseen.
Lisää aiheesta:
Toimittajalta: Jokavuotista vedenpaisumusta todistamassa