Kun presidentit Sauli Niinistö ja Donald Trump tapaavat myöhemmin tänään, voi hyvinkin olla, ettei tilaisuus pääse Trumpin kuuluisalle Twitter-tileille @realdonaldtrump tai edes Yhdysvaltojen presidentin viralliselle @POTUS-tilille.

– Pahoin pelkään, ettei Donald Trump tule tviittaamaan tästä yhtään mitään. Hänellä on sen verran isommat haasteet eteläisissä osavaltiossa hurrikaanin ja trooppisen myrskyn kanssa, arvioi viestintäkonsultti Jarno Forssell viestintästrategioihin erikoistuneesta Burson Marsteller -yrityksestä.

Jos Sauli Niinistö pysyy sosiaalisen median käytölleen uskollisena, ei hänkään todennäköisesti mainitse valtionvierailusta tilillään – tosin toisista syistä. Forsellin mukaan Niinistö ei yleensä aikaisemminkaan ole tviitannut tapaamisistaan muiden valtionjohtajien kanssa, vaikka se olisikin suotavaa.

– Sauli Niinistöllä olisi aika paljon voitettavaa, jos hän aktivoituisi Twitterissä, erityisesti nyt kun hänellä on tuhannen taalan paikka tviitata Suomi maailmankartalle, Forsell sanoo.

Niinistö voisi oppia Trumpilta nopeutta ja tiivistämistä

Vaikka Niinistö ja Trump tänään todennäköisesti toimivatkin yhdenmukaisesti, heidän käytöksensä somessa eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Niinistön henkilökohtaisella Twitter-tilillä @niinisto on vain 46 tviittiä ja vähän yli satatuhatta seuraajaa. Donald Trumpin @realDonaldTrump-tilillä komeilee jo lähes 36 000 päivitystä.

Trump on Twitterin toiseksi seuratuin valtionpäämies lähes 36,9 miljoonalla seuraajallaan. Maailman seuratuin valtionjohtaja on paavi Franciscus ja kolmanneksi seuratuin Intian pääministeri Narendra Modi, kertoo Burson Marstellerin tekemä Twitplomacy 2017 -tutkimus.

Niinistön henkilökohtaisen Twitter-tiliin verrattuna tasavallan presidentin kanslia näyttää hoitavan Twitter-liikennettään ahkerammin yli 5 000 tviitillä mutta vain liki 30 000 seuraajalla.

Viestintäkonsultti Jarno Forssellin mukaan presidentti Niinistö voisi aktiivisemman some-läsnäolon lisäksi oppia Donald Trumpilta dynaamisuutta, nopeutta ja viestin tiivistämistä.

Kaikkea usein harkitsemattomista päivityksistään tunnetulta Yhdysvaltain presidentiltä ei kuitenkaan kannata kopioida. Trump on hyvin yksisuuntainen some-käyttäytymisessään eikä vastaile saamiinsa kommentteihin. Niinistö vastailee kansalaisille ajoittain ainakin Facebook-tilillään.

– Trump voisi puolestaan oppia Niinistöltä harkintaa, uskottavuutta ja asiantuntemusta, Forssell sanoo.

Esimerkkiä Kanadan Justin Trudeaulta

Kun useimpien poliitikkojen some-tilit täyttyvät puku päällä olevista miehistä, osaavat tietyt johtajat käyttää tilejään hyvin muun muassa maidensa markkinointiin.

Hyvä esimerkki on Kanadan pääministeri Justin Trudeau, joka levittää some-kanavillaan kuvia itsestään pride-paraatissa tai vierailulla maahanmuuttajien kanssa. Instagram tai Twitter voivat siis toimia myös oivina markkinointityökaluina valtiolle.

Sauli Niinistö twiittaa toistaiseksi lähinnä suomeksi. Muun muassa ahkeralla twiittaajalla, entisellä Ruotsin pääministerillä Carl Bildtillä on englanninkielinen ja ruotsinkielinen Twitter-tili.

Jarno Forssellin mukaan presidentti Niinistön tulisikin avata toinen englanninkielinen tili vaikka nimellä @PresidentofFinland.

Näin hän voisi tviitata esimerkiksi tämänpäiväisestä tapaamisestaan ja lisätä päivitykseen Trumpin Twitter-nimen. Sanoma leviäisi kymmenille miljoonille amerikkalaisille ja Niinistö saisi kohotettua profiiliaan kansainvälisesti.

– Sen kautta presidentti voisi välittää lisäksi arktiseen alueeseen, ilmastonmuutokseen, terrorismin vastaiseen toimintaan tai Suomen satavuotisjuhliin liittyvää tietoa. Näin saataisiin hieman maabrändiäkin rakennettua, Forssell toteaa.

Lisää keskustelua ja valokuvia

Carl Bildt on tviittaja-poliitikkojen esikuva myös siksi, että hän on akvtiivisesti yhteydessä kansalaisiin somen kautta. Hän seuraa lähes 2 400 tiliä.

Niin Trump kuin Niinistö eivät aktiivisesti itse seuraa muita Twitterissä. Niinistö seuraa 242 käyttäjää Twitterissä. He ovat lähinnä kotimaan vaikuttajia. Ulkomaiset päättäjät voi laskea yhden käden sormilla. Trump seuraa vain 45 käyttäjää, lähinnä perheensä jäseniä ja alaisiaan.

Forsselin mielestä myös kuvien käyttäminen sosiaalisessa mediassa olisi valtion päämiehille hyödyllinen tapa kerätä seuraajia ja kannattajia. Jotkut päämiehet jakavat esimerkiksi kuvia perheestään. On myös suosittua jakaa kuvia politiikan kulisseista.

Suomessa presidentin kanslian ylläpitämä Instagram-tili täyttyy lähinnä kuvista Sauli Niinistön maakuntavierailuista. Trump taas julkaisee usein kuvia tiedotustilaisuuksistaan ja liimaa kuvien päälle suositussa Twitterissään julkaistuja sloganeita.

Diplomatiaa tehdään jo Twitterssä

Burson Marstellerin teettämän Twitplomacy 2017 -tutkimuksen mukaan sosiaalinen media on nopeasti tullut tärkeäksi osaksi valtion päämiesten, hallitusten ja ulkoministeriöiden diplomatiaa ympäri maailman. Vain 15 maailman valtioista ei ole valtiollista Twitter-tiliä. Maat sijaitsevat Aasiassa, Afrikassa ja Tyynenmeren alueella.

Viestintätoimisto Burson Marstellerin toimitusjohtaja Clarisse Berggårdhin mukaan juuri Donald Trumpin Twitterin käyttö on mullistanut someviestintää ja lisännyt konsulttien kysyntää viime kuukausina.

– Jokainen poliitikko ja yritysjohtaja joutuu nyt ajattelemaan suhtautumistaan some-käyttöön, Alexander Stubb ei ole enää ainoa aktiivinen suomalainen tviittaaja, Berggårdh sanoo.