Suomen presidentti Washingtonissa Trumpia tapaamassa

Presidentti Sauli Niinistö on tapaamassa USA:n presidenttiä Donald Trumpia Washingtonissa. Niinistön piti tavata Yhdysvaltain presidentti vasta huomenna tiistaina mutta tapaaminen siirrettiin maanantaille. Syynä on Texasin hurrikaani Harvey, jonka tuhoja Trump menee katsomaan huomenna tiistaina.

Suomen ja Yhdysvaltain presidentin tapaaminen on harvinaista. Viimeksi presidentit tapasivat kahden kesken 15 vuotta sitten.

Presidentti Niinistö sanoi ennen tapaamista, että hän haluaa puhua Trumpin kanssa ainakin Itämerestä.

Mechkah on oikeasti Bouanane

Poliisi on julkistanut Turun puukotusten pääepäillyn oikean nimen. Viranomaiset ovat kertoneet, että puukotuksista epäillään marokkolaista Abderrahman Bouananea.

Bouanane on väittänyt, että hän on Abderrahman Mechkah. Poliisi teki kuitenkin yhteistyötä muiden maiden poliisien kanssa ja sai selville oikean nimen.

22-vuotias Bouanane puukotti Turussa 10 ihmistä reilu viikko sitten. Kaksi ihmistä kuoli.

Sairaanhoitajaa syytetään 86 murhasta

Saksan poliisi epäilee, että sairaanhoitaja on tappanut ainakin 86 potilasta. Lisäksi poliisi arvelee, että uhreja voi olla vielä paljon enemmän. Mies on saanut tuomion jo kahdesta potilasmurhasta.

Sairaanhoitaja on sanonut, että hän antoi joillekin potilaille liikaa sydänlääkettä, jotta hän voi pelastaa potilaat. Sairaanhoitaja teki niin, koska hän halusi työkavereilta arvostusta.

Kukkakaali on nyt halpa herkku

Kukkakaali on ollut nyt kaupassa tosi halpaa. Kukkakaalin hinta laski paljon, koska sitä tuli myyntiin liikaa yhdellä kertaa.

Syy on kesän säässä. Alkukesä oli kylmä ja kasvu oli hidasta. Sen takia kukkakaalin kypsyminen myyntiin pikkuhiljaa ei onnistunut vaan kaikki kukkakaalit kypsyivät samaan aikaan. Sitten kilohinta laski alle euron.

Sosiaalisessa mediassa alkoi kampanja kukkakaalin syömiseksi. Näyttää siltä, että kampanja on tehonnut. Suuret kauppaketjut kertovat, että kukkakaalin myynti on lisääntynyt selvästi.

Viljat kypsyvät myöhässä

Viljojen korjaaminen on myöhässä viileän sään takia. Asiantuntijat kertovat, että viljat eivät ole kypsyneet normaaliin aikaan.

Puimureita on nähty pelloilla vielä melko vähän. Viljojen kypsyminen on myöhässä viikon tai kahden viikon verran viime vuosiin verrattuna.