Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin irtisanottu tai irtisanoutunut päästrategisti Steve Bannon on antanut ensimmäisen julkisen lausuntonsa Valkoisesta talosta lähtönsä jälkeen.
Valkoisen talon tiedottaja ilmoitti eilen perjantaina, että Bannonilla oli viimeinen työpäivä Valkoisessa talossa. Bannon ja kansliapäällikkö John Kelly olivat sopineet lähdön ajankohdan yhdessä.
63-vuotias Bannon vakuuttaa jatkavan populistisella linjallaan Valkoisen talon ulkopuolelta.
– Teen asian selväksi. Jätän Valkoisen talon ja ryhdyn sotaan Trumpin puolesta hänen vastustajiaan vastaan Capitol-kukkulalla, mediassa ja Amerikassa, Bannon sanoi uutistoimisto Bloombergin haastattelussa.
Äärikansallismielinen Breitbart-julkaisu on vahvistanut, että 63-vuotias Bannon on palannut takaisin sen hallituksen puheenjohtajaksi. Hänen kerrotaan johtaneen perjantaina iltapäivällä toimituskokousta.
– Breitbart hyötyi hallituksen puheenjohtajasta, joka tuntee sormessaan Trumpin agendan sykkeen, totesi julkaisun päätoimittaja Alex Marlow uutistoimisto AFP:lle.
Lähteet: AFP, Reuters