Pietarin läheiseltä Krasnyi Borin ongelmajätelaitoksen alueelta otettavia näytteitä odotetaan Suomeen analysoitavaksi syksyn aikana. Näin arvioi ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).

– Nyt odotellaan viimeisten lupien varmistumista, jotta näytteet saataisiin analysoitavaksi, Tiilikainen kertoo Ylelle.

Näytteiden ottaminen ja analysointi olisi seuraava konkreettinen askel alueen ympäristöriskin saamisessa paremmin hallintaan. Sen jälkeen voidaan paremmin nähdä, miten käsittely ja vaarattomaksi tekeminen käynnistyvät, Tiilikainen arvioi.

Kun vaarallisten aineiden siirrosta on kyse, velvoittavat asiassa kahden valtion lait ja kansainväliset sopimukset, Tiilikainen mainitsee. Myrkkyaltaista otettavia näytteitä voidaan analysoida nykyisin Fortumin viime vuonna ostamalla Ekokemillä Riihimäellä.

– Venäläisellä osapuolella on halu edetä tässä. Juridisesti tämä on Pietarin asia, mutta Venäjän ympäristöministeri on ohjausryhmän puheenjohtaja, Tiilikainen kertoo.

Kaksi isoa allasta ongelman keskiössä

30 kilometrin päässä Suomenlahden pohjukasta sijaitsevaa Krasnyi Borin ongelmajätealuetta on pidetty vakavana ympäristöuhkana Itämerelle.

Ongelman keskiössä on ollut kaksi isoa, avointa jäteallasta, niin sanotut öljyallas ja kemikaaliallas. Öljyjäteallas on pienempi, kooltaan noin 50 x 70 metriä ja noin 8 metriä syvä.

Isompi kemikaaliallas puolestaan on kooltaan noin 100 x 200 metriä, ja se on syvyydeltään jopa 24 metriä.

Helmikuussa 2016 näiden kahden patoaltaan reunavallit murtuivat, ja niistä pääsi vuotamaan jätettä. Vuoto meni suurelta osin alueen kerääjäojaan.

Vuodon jälkeen altaiden reunat paikattiin, ja aloitettiin kahden ison altaan kattaminen ponttoonikatteella. Kate estää sadevesien pääsyn altaisiin ja näin estää nesteen pinnan nousua.

– Tämä on valtion ympäristövuoden konkreettinen kohde, jota Moskova pyrkii paimentamaan eteenpäin, Tiilikainen katsoo.

Pakotteet vähentäneet rahoitusmahdollisuuksia

Tiilikaisen mukaan rahoitus on Pietarin kaupungin vastuulla, mutta hänen käsityksensä mukaan myös valtion rahaa ollaan varaamassa ongelman hoitamiseen.

– Sanktiot Venäjän ja EU:n kesken sulkevat joitain rahoitusmahdollisuuksia pois, mutta koska asia on tärkeä, Itämeren alueen maiden kesken keskustellaan, voiko asian ratkaisua vauhdittavia rahoitusinstrumentteja silti löytyä, Tiilikainen sanoo.

Hänen mukaansa pakotteet eivät ole muutoin vaikuttaneet yhteistyöhön ongelmajätealueen tilanteen ratkomisessa.

Fortum valmiina vastaanottamaan näytteet

Fortumilla näytteiden tuloon oltaisiin valmiina ja niitä voidaan ottaa itsekin, jos niin sovitaan, kertoo Fortum Waste Solutions -liiketoiminnan johtaja Kalle Saarimaa. Hän painottaa Fortumin kokemusta toimimisesta Venäjällä. Yhtiön edustajia on myös käynyt tutustumassa ongelmajätealueeseen.

Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeri Sergei Donskoi vieraili maaliskuussa Fortumiin kuuluvan Ekokemin ongelmajätteiden käsittelylaitoksella Riihimäellä, jossa hänelle esiteltiin suomalaista osaamista vaarallisten jätteiden käsittelyssä.

Ympäristöministeri Tiilikainen kertoo, että puolentoista viime vuoden aikana hän on tavannut seitsemän kertaa Venäjän ympäristöministeri Donskoin, ja Krasnyi Borin tilanne on usein ollut tapaamisten puheenaiheena.

Ongelma nousi esille helmikuussa 2016 tapahtuneiden vuotojen vuoksi.

Vaarallisia jätteitä sisältävä alue on ollut tänäkin kesänä esillä korkeilla tasoilla, kun kesäkuussa Donskoi ja Tiilikainen allekirjoittivat Pietarin talousfoorumin yhteydessä yhteisjulistuksen, jolla haluttiin vauhdittaa Pietarin kaupungin ja kaatopaikkayhtiön etsivän yhdessä Suomen viranomaisten ja yritysten kanssa ratkaisua asiaan.

Heinäkuussa tavanneet Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Suomen presidentti Sauli Niinistö totesivat, että asiassa on tapahtunut edistystä.

Pietarin vaaralliset jätteet myös puheissa

Tiilikainen muistuttaa, että suurimmat urakat ovat vasta edessä.

– Alue on erittäin iso, on vuosien työ tehdä se ympäristölle vaarattomaksi ja se vaatii monia erilaisia vaiheita.

Tiilikainen kertoo, että keskusteluissa Venäjän ympäristöministerin kanssa on sivuttu myös Pietarin nykyistä vaarallisten jätteiden käsittelyä.

Ylen heinäkuussa haastattelemat ympäristöasiantuntijat pitivät nykyistä tilannetta, jossa Pietarin vaarallisten jätteiden kohtalosta on epäselvyyttä, pitemmän päälle jopa suurempana riskinä kuin Krasnyi Borin ongelmajätealuetta.

– On tämä äkillisen, koska tahansa tapahtuvan onnettomuuden riski. Mutta on myös toisentyyppinen, vähintään yhtä iso ongelma, että mihin nyt ja jatkossa viedään vaaralliset jätteet, kommentoi Ylelle tuolloin johtaja Ismo Tiainen ympäristöministeriöstä.

Tiilikainen toivoo, että tulevaisuudessa Pietarin lähelle saataisiin rakennettua korkeat ympäristönormit täyttävä vaarallisen jätteen käsittelylaitos. Nyt sellaista ei alueella ole.

– Rakentamisessa suomalaisilla yrityksillä olisi varmasti annettavaa, Tiilikainen toteaa.

**Lue myös **

Pietarin lähellä muhii myrkkypommi – päästöt Suomenlahteen luvataan estää (28.10.2016)

Ekokem voisi auttaa Venäjää Krasnyi Borin ongelmajätealtaiden pulmissa (4.7.2016)