Keskustan ministerit ja puolueen muu johtokaarti otti kantaa viimein virinneeseen talouskasvuun. Puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan pyörät pyörivät nyt vinhemmin aivan suunnitellusti, mikä on tuonut yhä useammalle työtä ja valtiolle kasvavat verotulot.
Keskustan linjauksen mukaan talouteen syntyvä "jakovara" on nyt käytettävä budjetin alijäämän eli velanoton vähentämiseen. Kokoomuksen väläyttämiin veronkevennyksiin Sipilä ja keskusta suhtautuvat penseästi.
Sipilän mukaan keskustan mielestä hyvätuloisilta kaksi vuotta perittyä niin kutsuttua solidaarisuusveroa pitää periä vielä toisetkin kaksi vuotta eli vaalikauden loppuun. Sipilän mukaan jos veronkevennyksiä tehdään, ne on suunnattava pieni- ja keskituloisille.
Sipilä toisti, että kilpailukyvyn nostamiseksi tehdyn laajan kiky-sopimuksen veronkevennykset on jo tehty eikä sen perusteella veronkevennyksiä nyt tarvitse tehdä. Asiaan on tarvetta palata vasta vuoden kuluttua, sillä silloin verotus ja maksujen korotukset ovat kiristämässä ostovoimaa.
Kolmen hallituspuolueen johtotrio tapaa torstaina ja vertaa näkemyksiään ja tavoitteitaan budjettiriiheen liittyen.
Perhevapaauudistus saa nyt vauhtia
Keskustan edeuskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen väläytti , että nyt perhevapaauudistuksen tahtotila on sen verran kova, että valmistelusta päätettäneen budjettiriihessä ja osin uudistusta saatetaan lähteä toteuttamaan vielä tällä vaalikaudella. Aikataulu on selvästi ripeämpi kuin tähän asti.
Kaikkosen mukaan uudistus vaatinee lisärahaa nykyiseen verrattuna. Myös työnantajien asenteissa on Kaikkosen mukaan petrattavaa. Keskusta korostaa yhä, että kaikkien vaihtoehtojen on oltava yhä perheiden valittavissa.
Maakuntavaalit syksyllä 2018
Erityisesti hallituskumppani kokoomuksen riveistä on kuiskittu, että suunnitelma maakuntavaalien järjestämisestä ensi vuoden syksyllä, on liian kunnianhimoinen ja vaaleja on lykättävä.
Pääministeri Sipilän mukaan hallituksessa on olemassa päätös ensi syksyn vaaleista eikä sitä päätöstä ole muutettu.
Kokoomuksen esittämää pakolaiskiintiön nostoa Sipilä ja keskusta eivät kannata eivätkä vastusta. Sipilän mukaan päätökset on kuitenkin saatava syntymään jatkossa EU-tasoisina eikä yksittäisten maiden ratkaisuina.