Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ovat eri linjoilla ensi vuoden verohelpotuksista, joilla korvattaisiin kilpailukykysopimuksen veronkiristyksiä. Orpo haluaa keskustella Sipilän tulkinnasta, että kiristykset on jo kompensoitu.
– Minun täytyy keskustella pääministerin kanssa. Tämä hänen tulkintansa, se kompensaation mistä tehtiin päätös viime vuonna tälle vuodelle, oli muistaakseni puolen miljardin luokkaa. Se perustui maksumuutoksiin, jotka tulivat tälle vuodelle, Orpo kommentoi maanantaina kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa Kokkolassa.
Kilpailukykysopimuksen allekirjoittajat, eli työmarkkinajärjestöt ovat pitäneet selvänä, että kikyyn liityvät sosiaalimaksujen korotukset kompensoidaan myös ensi vuonna. Valtiovarainministerin mukaan hyvä lähtökohta on, että kenenkään verotus ei kiristy hallituskauden aikana.
– Työmarkkinajärjestöt tekivät kiky-sopimuksen. Pääministeri taas on keskeinen tulkitsija kiky-sopimuksen osalta. En halua lähteä tähän tulkintakeskusteluun mukaan, vaan lähden siitä, mitä hallitusohjelmassa lukee, Orpo sanoi.
Veroratkaisut tarkka paikka
Veroratkaisut ovat tarkka paikka, sillä syksyn liittokierroksesta työmarkkinoilla on ennakoitu tuulista. Palkkaverotuksen kiristymisen estämiseksi palkansaajajärjestöt odottavat, että kahtena seuraavana vuonna hallitus kompensoi kaikilla palkkatasoilla kilpailukykysopimuksesta johtuvat eläke- ja sosiaaliturvamaksujen korotukset.
Orpo painotti, että verolinjaukset maan hallitus tekee yhdessä.
– Minulle on tärkeää, että pyrimme huolehtimaan omalta osaltamme palkansaajien ostovoimasta ja sitä kautta luomaan pohjaa järkeville työmarkkinaratkaisuille, Orpo sanoi.
Viime viikolla Orpo esitteli valtiovarainministeriön budjettiesitystä. Silloin häneltä kysyttiin, onko palkkaverotusta kevennettävä, kun kilpailukykysopimuksessa tehdyt päätökset uhkaavat kiristää työn verotusta.
– Kyllähän se sitä tarkoittaa, hän sanoi.
Päätöksiä ensi vuoden verotuksesta tehdään budjettiriihessä kuun lopussa.