Kokoomuksen mukaan suomalaisten osaaminen ei riitä nykyisellään teknologian murroksessa. Osaamisvaje pitää nostaa budjettiriihen asialistalle.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan Suomi ei pärjää enää uusien teknologioiden maailmassa, ellei ole riittävää osaamista ja kykyä omaksua uutta.

Osaavasta henkilöstöstä on Mykkäsen mukaan jo nyt pulaa, vaikka työttömyys on korkealla tasolla.

Jakovaaraa saarnaava valtiovarainministeripuolue haluaakin jo syksyn budjettiriihen asialistalle lisää satsauksia matematiikan ja luonnontieteiden osaamiseen ja joustavaan alan vaihtoon.

Opettajista matematiikan innostajia

Suomalaiset pitäisi saada matematiikkakansaksi jo peruskoulusta lähtien.

Kaikille luokanopettajille opetettaisiin taito innostaa oppilaat oppimaan matematiikkaa ja luonnontieteitä. Näin oppimistulokset paranisivat niin peruskoulussa kuin lukiossakin.

Budjettiriihessä pitäisi myös päättää, miten matematiikkaa ja luonnontieteitä ujutetaan muihinkin oppiaineisiin.

Tekniikan alan koulutusta tehostettaisiin myös lisäämällä yliopistojen verkostoyhteistyötä. Verkostomallin kokoomus laajentaisi myös ohjelmisto-osaajien ja biotalouden asiantuntijoiden kouluttamiseen.

Työlupien tarveharkinta pois

Kokoomuksen mielestä kansainvälisten osaajien pääsyä rajoitetaan Suomesa tarpeettomasti. Budjettiriihessä pitäisi luopua työlupien tarveharkinnasta.

Myös muuta työperäiseen maahanmuuttoon liityvää byrokratiaa halutaan purkaa. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden oleskelulupien saamista ja Suomeen asettumista kokoomus helpottaisi. Tämä edellyttäisi riittäviä kansainvälisiä koulu- ja päiväkotipaikkoja.