Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

”Mielestäni suurin turvallisuuspoliittinen haasteemme liittyy kahteen mieheen joilla ei ole kaikki muumit laaksossa” sanoi vastikään europarlamentaarikko ja RKP:n presidenttiehdokas Nils Torvalds haastattelussa. Tällä lausunnolla hän kehysti nimenomaan eurooppalaisen turvallisuusyhteistyön tarpeellisuutta. Torvaldsin lausunto on epätavallisen räväkkä suomalaiselle politiikolle, sillä meillä on tapana puhua varsinkin itänaapurista hyvin maltillisin äänenpainoin.

Maailmanpolitiikka näyttäytyy juuri tällä hetkellä näiden kahden valtionpäämiehen olemuksen ja välisen suhteen hallitsemalta. Torvaldsin analyysin asetelmaan yhdyn, mutta kyllä toiselta näistä päämiehistä löytyy paljonkin muumeja laaksostaan. Se päämies on Venäjän presidentti Vladimir Putin. Torvaldsin täsmennys ”Me emme tiedä mitä tapahtuu Trumpin suhteen Yhdysvalloissa, me emme tiedä millaisia suunnitelmia Vladimir Putinilla on.” kertoo itse asiassa siitä, että hänkin näkee toisen presidenteistä muodostavan uhan arvaamattomuutensa takia ja toisen suunnitelmallisen uhkaavana.

Kumpikin presidenteistä on noussut politiikan huipulle myöhemmällä iällä. Putin toimi KGB:ssa, osana Neuvostoliiton sortokoneistoa ja joutui muun muassa näkemään vierestä DDR:n romahtamisen. Trump puolestaan on ollut ikänsä kiinteistöbisneksessä, jossa isot rahat ja yhteiskunnallinen päätöksenteko kohtaavat, joskus myös korruption merkeissä. Putin on kehittänyt vallan vertikaalin, jossa kullakin vallan tasolla oleva saa siivunsa aineellisesta hyvästä.

Trump on myös osoittanut pyrkimystä hyötyä taloudellisesti asemastaan. Yhdysvalloissa on toimiva oikeusjärjestelmä, jossa parhaillaan tutkitaan myös Trumpin bisneksiin liittyviä epäilyjä. Venäjällä vallanpitäjien raha-asioita ei tutki oikeuslaitos tai edes media, vaan tehtävä on jäänyt harvoille oppositiopoliitikoille. Putin on jo ottanut maansa oikeuslaitoksen haltuunsa, Trump joutuu vain lietsomaan oikeuslaitoksen ja lainkuuliaisuuden vastaisia näkemyksiä. Trumpilla toki on kollegansa mallin mukaan pyrkimys ottaa yhteiskunnalliset instituutiot omaan palvelukseensa. Putin on tämän urakan jo saanut valmiiksi.

Poliittiset aatteet tai ideologiat eivät liity kumpaankaan presidenteistä oikeastaan kuin välineinä. Kumpikin vannoo konservatiivisen moraalin ja kristinuskon nimeen, mutta eivät omassa toiminnassaan elä näitä arvoja tosiksi. Aatteet ja uskot ovat heille välineitä pitää yllä omaa valtaansa niihin aidosti uskovien avulla. Kumpikin presidenteistä myös jatkuvasti sumeilematta valehtelee omien pyrkimystensä tueksi. Putin käyttää valehtelua strategisena välineenä, mutta Trumpin kohdalla se on egosta nouseva toimintatapa. Putin ei usko omiin valheisiinsa, Trump niin näyttäisi tekevän.

Kumpikin presidenteistä samaistaa voimakkaasti itsensä kansakuntansa pyrkimykseen olla suuri ja mahtava. Kumpikin korostaa myös sotilaallista voimaa keskeisenä osana tätä suuruutta. Tämä viesti kohdistetaan nimenomaan suoraan kansalle, ei poliittiselle eliitille.

Trumpin tavaramerkiksi ovat muodostuneet joskus hallitsemattoman tuntuiset twiittailut, joissa hän saa sanomansa suoraan ja silmänräpäyksessä koko maailman tietoisuuteen. Putinin keinona ovat televisioitavat kuuma linja -maratonlähetykset, jossa kansalaiset saavat kysyä presidentiltä asioita.

Kumpikin näistä presidenteistä vihaa ilmeisistä syistä journalismia, jonka tehtävänä on tarkastella kriittisesti valtaa ja vallankäyttöä. Trump väittää uutisia valheellisiksi ja yrittää viedä uskottavuuden medioilta. Putinin Venäjällä hyvin lukuisat toimittajat ovat kohdanneet väkivaltaisen lopun tehdessään työtään totuuden ja yleisön palvelijoina.

Trumpin ja Putinin suhteen laatu on tällä hetkellä tutkinnan alla. Oma veikkaukseni on, että jossain vaiheessa suhteellisen piakkoin Trump on Venäjän näkökulmasta tehtävänsä tehnyt. Sen jälkeen Venäjä ottaa hänestä vielä kaikki irti hämmennyksen ja epäluottamuksen synnyttämiseksi. Putin sen sijaan jatkanee virassaan vielä vuosia.

Näiden kahden presidentin välissä Suomi, ja muu maailma, yrittää nyt pitää kiinni turvallisuuspoliittisesta vakaudesta. Kumpikin näistä presidenteistä kykenee tekemään äkillisesti jotain, joka voi laittaa ikävän isoja asioita liikkeelle. Kummastakaan ei meille ole tukea ja turvaa. Katse on käännettävä Saksan liittokansleri Angela Merkeliin ja Ranskan presidentti Emmanuel Macroniin. Euroopan on tosiaan taas pystyttävä johtamaan itseään.

Janne "Rysky" Riiheläinen

Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.