Trump Towerissa New Yorkissa viime vuoden kesäkuussa pidettyyn tapaamiseen osallistunut kahdeksas henkilö on tunnistettu. Kyseessä on venäläisen rakennusyhtiön varatoimitusjohtaja Ike Kaveladze.
Kaveladzen osallistumisesta kirjoittaa muun muassa Washington Post. Kaveladzen asianajaja on vahvistanut, että mies osallistui Donald Trump nuoremman järjestämään tapaamiseen.
Kaveladzen asianajajan mukaan mies osallistui tapaamiseen, koska hän kuvitteli, että hänen toivotaan tulkkaavan keskusteluja.
Kaveladze työskentelee moskovalaisessa kiinteistöyhtiö Crocus Groupissa. Yhtiön omistajat ovat aikaisemmin tehneet yhteistyötä Donald Trump vanhemman kanssa. He muun muassa järjestivät Miss Universe -kilpailuja Moskovaan vuonna 2013.
Donald Trump nuorempi järjesti viime vuoden kesäkuussa tapaamisen Trump Towerissa, kun hänelle luvattiin tietoja, jotka voisivat vahingoittaa Hillary Clintonin vaalikampanjaa. Tapaamiseen osallistuivat Trump nuorempi, venäläinen asianajaja Natalia Veselnitskaja ja kuusi muuta ihmistä.
Viime viikolla Trump nuorempi julkaisi sähköposteja tapaamisen järjestämisestä. Sähköposteja pidetään selkeimpänä todisteena Venäjän ja Trumpin vaalikampanjan yhteistyöstä, joka on poikinut useita virallisia tutkimuksia ja kuohuttanut Yhdysvaltojen politiikkaa viikkokaupalla.