Kreml on kommentoinut Donald Trumpin lähipiirin Venäjä-yhteyksistä noussutta kohua.
Presidentti Putinin tiedottaja Dmitri Peshkov sanoo, ettei Venäjä tiedä Yhdysvaltain presidentin pojan Donald Trump nuoremman ja venäläisen asianajajan tapaamisesta.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan juristi olisi antanut tietoja Trumpin vastaehdokkaasta Hillary Clintonista vaalikampanjan aikana.
Tapaamisessa New Yorkissa olivat läsnä Trumpin pojan lisäksi Trumpin vävy Jared Kushner ja silloinen kampanjapäällikkö.
Asianajaja ja lobbari Natalia Veselnitskaja oli luvannut antaa Trumpin tiimille haitallisia tietoja Hillary Clintonin kampanjan yhteyksistä Venäjään.
Donald Trump nuoremman mukaan osoittautui, että Veselnitskajalla ei ollut merkityksellisiä tietoja.
Peshkov sanoi, ettei Venäjän hallinto tiedä kuka asianajaja on. Putinin edustaja lisäsi, ettei Venäjä voi olla perillä kaikkien venäläisten juristien liikkeistä ja tekemisistä ulkomailla.
Samalla Kreml totesi, etteivät presidentit Putin ja Trump antaneet lupauksia yhteisen kyberturvallisuuskeskuksen perustamisesta.
Sen sijaan presidentit olivat Peshkovin mukaan ilmaisseet valmiutensa yhteistyön tekemiseen asiassa.
Donald Trump kirjoitti sunnuntaiaamuna Twitter-tilillään, että hän keskusteli Putinin kanssa Hampurissa G20-kokouksessa kyberturvallisuusyksiköstä, joka estäisi muun muassa verkkohyökkäykset vaaleihin.
Trumpin kirjoitus on herättänyt paljon arvostelua.
Myöhemmin sunnuntaina Trump kirjoitti Twitterissä, että pelkkä keskustelu Putinin kanssa ei tarkoita, että jokin keskus olisi tulossa.
AP, Reuters