Trump viestii yli 30 miljoonalle twitter-seuraajalleen suoraan ja räväkkään tyyliin. Osa tweeteistä on nostattanut kulmakarvoja, mutta kulunut viikko on omaa luokkaansa, sillä jopa Trumpin mittapuulla mitattuna ilmaisu on ollut harvinaisen hyökkäävää.

MSNBC-kanavan Morning Joe -aamuohjelman toimittajakaksikosta toista Trump luonnehti ”hulluksi” ja toista ”tyhmäksi kuin kivi”. Toimittajat toki saavat ammattinsa kylkiäisinä kuulla toisinaan vähemmän mairittelevia arvioita itsestään, mutta harvemmin niitä laukoo valtiojohtaja.

Trumpin henkilöönkäyvät haukkumistweetit tuomittiin myös republikaanien omista riveistä epäpresidentillisinä. Trump puolustautui kutsumalla eilen some-käyttäytymistään ”uuden ajan presidentilliseksi”, ”modern day presidential”.

Modernin presidentin some-käyttäytymisen uusin ulottuvuus lävähti maailman silmille vuorokausi myöhemmin Trumpin twitter-tilillä. Trump jakoi muokatun videon, jossa hän kymmenen vuoden takaisessa showpainiohjelmassa mäiskii vastustajansa maahan ja poistuu paikalta voittajana. Trumpilta turpaansa saaneen kasvojen päälle on tällätty CNN:n logo.

CNN:n nuijiminen on mannaa Trumpin kannattajakunnalle. Heidän näkemyksensä mukaan liberaali itärannikon media, CNN etunenässä, on lähtökohtaisesti Trumpia vastaan eikä anna hänelle edes mahdollisuutta. Trump vahvistaa mielihyvin heille tätä käsitystä kutsumalla CNN:ää Clinton News Networkiksi.

Yhdysvaltain mediakenttä on hyvin polarisoitunut ja suomalaista kantaa ottavampi. Siellä republikaanikannattaja hakee uutisensa konservatiivisempana pidetyltä Fox-kanavalta. Demokraatti puolestaan kääntää tv:nsä esimerkiksi juuri MSNBC:lle, jossa Trumpin ”hulluksi” ja ”tyhmäksi kuin kivi” haukkumat toimittajat työskentelevät.

Ei tiedetä, kuka videon on tehnyt. Mutta se ei ole olennaista, vaan se, minkä viestin video antaa. Väkivalta ja näemmä väkivalta erityisesti toimittajia kohtaan näyttää Trumpin mielestä olevan OK.

Videota varmasti selitellään vitsiksi. Mutta lukevatko kaikki videon näin?

Kannattaako ihmisten medialukutaitoon luottaa maassa, jossa vaalien aikaan eräs mies lähti somessa levinneen perättömän Clintonin pedofiliarinkiväitteen vuoksi ase kädessä pizzeriaan selvittämään asiaa?

Mitä jos joillekin tämä Trumpin video ei olekaan läppä, vaan pahimmillaan jopa kannustus mäiskiä toimittajia, etenkin niitä ”valemedian” toimittajia, joita vastaan Trump sanoo olevansa sodassa?

Ylipäätään voi pitää erikoisena, että demokraattisten valtioiden etunenässä mielellään esiintyvän maan johtaja näyttää hekumoivan ajatuksella hakata toimittaja. Demokratioissa ei ole tapana hakata toimittajia, vaan kannustaa sananvapauteen ja ihmisoikeuksien - myös toimittajien - kunnioittamiseen.

Palaan syyskuussa kirjeenvaihtajaksi Yhdysvaltoihin, jossa en ole koskaan kokenut oloani turvattomaksi, enkä tarvinnut turvamiestä. Toivon, etten tarvitse sitä jatkossakaan.

_Lue myös: _

Trumpin uusin tviitti näyttää kannustavan väkivaltaan mediaa vastaan

Trumpin käytös Twitterissä pöyristyttää – mollasi naistoimittajaa vähä-älyiseksi ja verta vuotavaksi

Yhdysvaltalaistoimittaja Trumpin mediasodan keskellä: "En ole yli 30-vuotisella urallani kokenut vastaavaa"