Mistä on kyse?

Harjavallan perussuomalaisten puheenjohtaja Riku Nevanpää ilmoittaa pyrkivänsä Satakunnan perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Piirin nykyinen puheenjohtaja Anssi Joutsenlahti on kertonut, ettei hae enää jatkokautta.

– Laajoista etsinnöistä huolimatta en ole löytänyt tehtävään itseäni sopivampaa henkilöä, Nevanpää kirjoittaa.

Nevanpää toimii myös kansallismieliseksi itseään kutsuvan Suomen sisu -järjestön varapuheenjohtajana. Hän pyrki kesäkuun alun puoluekokouksessa myös koko perussuomalaisen puolueen puheenjohtajaksi. Hän sai vaalissa kahdeksan ääntä.

Suomen sisun jäsenten esiintyminen puoluekokouksessa närkästytti puolueen myöhemmin jättäneitä ja Uusi vaihtoehto -ryhmän perustaneita kansanedustajia. Sisulaisia on muun muassa syytetty vallan kaappaamisesta puolueessa.

Tukee Halla-ahoa

Tappiostaan huolimatta Riku Nevanpää kertoo olevansa hyvin tyytyväinen siihen suuntaan, jonka perussuomalainen puolue on ottanut Jussi Halla-ahon valinnan ja Uusi vaihtoehto -ryhmän erkaantumisen jälkeen.

– Aidot persut jatkavat kohti kantasuomalaisten hyvinvoinnin turvaamista ja maamme itsenäisyyden säilyttämistä. Tähän työhön ei Audin takapenkiltä tässä maassa kyetä, Nevanpää sanoo.

Piiriä vielä tällä hetkellä johtava Anssi Joutsenlahti on herättänyt hämmennystä tukemalla ensin puolueen jättäneitä Uusi vaihtoehto -ryhmäläisiä mutta perumalla myöhemmin puheitaan.

Syrjään piirihallituksesta

Riku Nevanpää on perussuomalaisten joukoissa kiistelty hahmo. Hänet siirrettiin muutama vuosi sitten syrjään puolueen piirihallituksesta huonon käytöksen takia.

Nevanpää on herättänyt huomiota myös erikoisena pidetyillä kirjoituksillaan. Hän muun muassa pohti viime vuonna Facebookissa, pitäisikö Suomen lehdistössä aloittaa puhdistukset.

– Miksi Suomessa vihervasemmistolainen mädättäjä(tyhjän)toimittaja saa syyllityä vihapuheeseen, kiihottamiseen kansan ryhmää vastaa ja poliittiseen rasismiin? Miksi tällaisista aiheista vaietaan? Olisiko korkea aika aloittaa lehdistön puhdistukset? Nevanpää kirjoitti [Kirjoitusasu alkuperäinen.].

Nevanpään lisäksi Satakunnan perussuomalaisten piirijohtajaksi pyrkii ainakin eurajokelainen Tomi Salonen. Lisäksi esiin on nostettu muun muassa honkajokelaisen Tommi Laitilan ja porilaisen Tommi Salokankaan nimet.