Perussuomalaiset sai takaisin kansanedustajan
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on kasvanut 1 kansanedustajalla. Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään.
Juvonen erosi ryhmästä puoluekokouksen jälkeen. Puolueesta lähti samalla noin 20 kansanedustajaa, jotka perustivat Uusi vaihtoehto -ryhmän. Juvonen ei liittynyt itse mihinkään, mutta päätti nyt palata takaisin perussuomalaisiin.
Perussuomalaiset siirtyivät oppositioon hallituskriisin jälkeen. Ryhmässä on nyt 17 kansanedustajaa.
USA:n maahantulokielto muslimeille tuli väliaikaisesti voimaan
Yhdysvaltain korkein oikeus on antanut luvan rajoittaa 6 muslimimaan kansalaisten maahantuloa. Maahantulokielto estää osittain matkustamisen Iranista, Jemenistä, Libyasta, Somaliasta, Sudanista ja Syyriasta USA:han. Korkein oikeus sanoo, että kielto ei kuitenkaan koske niitä ihmisiä, joilla on esimerkiksi perhe Yhdysvalloissa.
Kielto kestää 90 päivän ajan. Samalla maahantulokielto estää kaikkien pakolaisten vastaanoton 120 päivän ajan. Päätös on väliaikainen, koska korkein oikeus tekee lopullisen päätöksen maahantulokiellosta vasta syksyllä. Maahantulokielto on ollut tärkeä asia presidentti Donald Trumpille.
Suomi Ensin -leiri purettiin
Maahanmuuttovastainen Suomi Ensin -leiri on purettu Helsingin Rautatientorilla. Asiasta päättivät poliisi ja Helsingin kaupunki, koska mielenosoittajat ovat pahoinpidelleet ihmisiä. Esimerkiksi viikonloppuna poliisi sai tiedon 3 pahoinpitelystä.
Leirin purkaminen herätti vastarintaa ja poliisi otti kiinni 4 mielenosoittajaa.
Rautatientorilla on ollut myös turvapaikanhakijoiden leiri, joka saa jäädä sinne.
Google sai jättisakot EU:lta
Hakukonefirma Google on saanut suuret sakot Euroopan Unionilta. Google joutuu maksamaan 2,4 miljardin eli 2 400 miljoonan euron sakot kilpailusääntöjen rikkomisesta. Sakko on EU:n historian suurin.
EU:n mielestä Google on nostanut verkkohauissa omaa Google Shopping -palveluaan hakutulosten kärkeen. Tämä on estänyt reilua kilpailua.
Google ei hyväksy sakkoa.
Jääkiekkoilija Teemu Selänteelle suuri huomionosoitus
Suomen ehkä tunnetuin jääkiekkoilija Teemu Selänne on valittu Pohjois-Amerikan ammattilaisliigan NHL:n kunniagalleriaan eli Hockey Hall of Fameen. Huomionosoitus on merkittävä, koska aikaisemmin vain 1 suomalainen eli Jari Kurri on päässyt tähän galleriaan.
Teemu Selänne pelasi urallaan 1451 ottelua NHL:ssä ja teki 684 maalia. Hän voitti urallaan kerran mestaruuden eli Stanley Cupin vuonna 2007.