Vasemmistoliiton Pertti Keränen on valittu Tervolan kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi äänestyksen jälkeen. Keskustalla on Tervolan valtuustossa yksinkertainen enemmistö eli se olisi voinut juntata puheenjohtajaksi myös oman ehdokkaansa.
Keskustalla on valtuuston ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan paikat. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Marja-Liisa Vaara ja toinen Eero Ylimartimo.
Lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtajaksi on valittu keskustan Saana-Maaria Manninen. Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja on vasemmistoliiton Raimo Puikko. Kunnanhallituksessa on kolme jäsentä keskustasta ja kaksi vasemmistoliitosta.
Perussuomalaiset ja kokoomus ovat päässeet mukaan lautakuntiin.
Kokoomus ei saanut vaaleissa läpi yhtään ehdokasta. Perussuomalaiset saivat läpi yhden ehdokkaan.
Keminmaalla vasemmistoliitto ja KemPar jakavat paikkoja
Keminmaan kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi on valittu entinen kunnanjohtaja keskustan Tommi Lepojärvi. Varapuheenjohtajiksi on valittu Keminmaalaisten Parhaaksi ryhmän Auli Tasala ja vasemmistoliiton Risto Rimpisalo.
Vaaleissa lähes tasatulokseen päätyneet Keminmaalaisten Parhaaksi ja vasemmistoliitto ovat jakaneet valtuuston varapuheenjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan paikat kahden vuoden jaksoihin.
Kunnanhallituksen puheenjohtajana aloittaa vasemmistoliiton Soili Rautio. Kahden vuoden päästä nuijaa hallituksessa kopauttaa näillä näkymin Keminmaalaisten Parhaaksi ryhmän Auli Tasala.
Kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja on Raimo Arponen keskustasta. Toinen varapuheenjohtaja on Keminmaalaisten Parhaaksi ryhmän Hannu Tikkala.
Keminmaan ja Tervolan valtuustot päättivät luottamuspaikoista torstaina. Muissa Meri-Lapin kunnissa paikoista päätettiin maanantaina.