Kristillisdemokraattien johto pysytteli vielä tiistaiaamun ryhmäkokouksen jälkeen varsin vaitonaisena tavoitteistaan mahdollisissa hallitusneuvotteluissa.
– Meille ei ole tullut virallista kutsua hallitusneuvotteluihin, joten odotellaan nyt ihan rauhassa miten prosessi etenee ja otetaan sitten kantaa auki oleviin kysymyksiin, linjasi puolueen puheenjohtaja Sari Essayah ryhmäkokouksen jälkeen.
– Tässä vaiheessa on hyvä pitää kaikki vaihtoehdot auki.
Alkoholi ja soten valinnanvapaus ehtoina?
Aiempien kannanottojen perusteella kristillisdemokraateille hankalia asioita ovat ainakin jo nykyisessä hallituksessa vaikeuksiin ajautunut alkoholilain kokonaisuudistus ja sosiaali- ja terveysuudistuksen valinnanvapaus. Puolue varoo kuitenkin visusti lausumasta niistä nyt yhtään mitään.
– Kyllä meillä tietysti on asioita, joita me haluaisimme saada esille mahdollisissa neuvotteluissa, mutta emme lähde niitä tässä vaiheessa avaamaan, tuumi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman.
– Meillä on pitkä lista asioita ja käymme niiden pohjalta neuvotteluja, jos kutsu tulee.
Ei kännykkää tyynyllä tai sen alla
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vitsaili maanantaina Kesärannan tiedotustilaisuudessaan, että oppositiojohtajat ovat nukkuneet viime päivät kännykkä tyynyllä. Sari Essayahia letkautus huvittaa.
– No en todellakaan nuku kännykkä tyynyllä tai edes sen alla. Suosittelen muillekin, että pitävät sen kaukana nukkumapaikasta, Essayah naurahtaa.