Näin hallituskuviot jatkuvat
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) odottaa vielä perussuomalaisten eduskuntaryhmän arvioita hallitustilanteesta ja päättää sitten jatkotoimista.
Ryhmä kokoontuu kello 13. Keskustan ja kokoomuksen ryhmät käsittelivät tilannetta jo eilen illalla.
Eilisessä tiedotustilaisuudessa Sipilä ennakoi menevänsä presidentin luokse pyytämään hallituksen eroa. Eronpyynnön jälkeen käynnistyy normaalikäytännön mukainen hallituksen muodostaminen. Käytännössä hallitusneuvottelut käydään Sipilän vetäminä.
Presidentti Niinistö: Ennenaikaiset eduskuntavaalit "äärimmäinen tilanne"
Presidentti Sauli Niinistö sanoi maanantai-iltana A-studion erikoishaastattelussa toivovansa ripeitä hallitusneuvotteluita. Ennenaikaiset eduskuntavaalit olisivat presidentin mukaan kuitenkin "äärimmäinen tilanne".
Niinistö sanoi haastattelussa myös, että vielä on näkemättä, kuinka paljon perussuomalaiset puolueena uuden puoluejohdon myötä muuttuu.
Suomi toinen 40 maan cleantech-vertailussa
Suomi sijoittui toiseksi cleantech-alan kasvuyritysten innovatiivisuutta mittaavassa selvityksessä, kertoo WWF. Tanska oli voittaja ja Ruotsi sijoittui kolmanneksi.
Cleantech eli puhdas teknologia tarkoittaa palveluita ja teknologioita jotka edistävät luonnonvarojen kestävää käyttöä. Tänä vuonna Global Cleantech Innovation Index -selvityksessä painotettiin erityisesti energiatehokkuutta ja liikennesektoria.
Suomen menestystä selittävät etenkin kyky synnyttää varhaisen vaiheen innovaatioita, suuri patenttien määrä sekä pääomasijoitusten turvaaminen uusien liiketoimintojen tueksi.
Kremlin vastaiset mielenosoitukset levisivät ympäri Venäjää
Venäjän sisäasianministeriön mukaan mielenosoituksiin Moskovassa osallistui 4500 ihmistä, mikä on huomattavasti vähemmän kuin Reutersin arvio. Reuters arvioi kymmenien tuhansien mielenosoittajien täyttäneet Moskovan katuja. AFP laskee 1500 ihmisen joutuneen pidätetyksi eri puolilla Venäjää.
Mielenosoituksia on levinnyt Venäjällä jo yli 180 kaupunkiin.
Mielenosoittajia kokoonkutsunut oppositiopoliitikko ja Putin-kriitikko Aleksei Navalnyi joutuu 30 vuorokaudeksi vankilaan. Navalnyi pidätettiin ennenkuin hän ehti itse osallistua mielenosoituksiin.
Isisin tuotantokapasiteetti valmistaa kemiallisia aineita on heikentynyt
Tuoreen raportin mukaan Isisin kyky valmistaa kemiallisia aseita on heikentynyt, vaikka ryhmä todennäköisesti on säilyttänyt asiantuntemuksensa valmistaa pienissä erissä sinappikaasua ja klooria.
Tuoreessa IHS Markit-raportissa todetaan, että Isisin kemiallisten aseiden käyttö on vähentynyt huomattavasti Pohjois-Irakin ulkopuolella. Isisin kemiallisten aineiden tuotantoa on jäljellä enää Irakin toiseksi suurimmassa kaupungissa, piiritetyssä Mosulissa.
Sateet väistyvät hiljalleen etelään
Sateet jatkuvat aluksi maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisessa sää on poutaista ja varsin aurinkoista. Päivällä sadealue liikkuu etelämmäksi ja etelärannikon tuntumaan kehittyy sadekuuroja, joihin voi liittyä myös ukkosta.
Sateet väistyvät keskiviikkoon mennessä maan itäpuolelle. Sää poutaantuu ja suuressa osassa maata on aurinkoista. Samalla myös lämpenee, maan länsiosassa päästään laajalti 20 asteen vaiheille, idässä ilma on viileämpää.
Katso tarkemmat sääennusteet Ylen sääsivuilta.