Rovaniemen kaupunginhallitus on ottanut päätettäväkseen Sairaalakadun avovastaanoton väistötilaratkaisun. Liikelaitosten johtokunta päätti viime viikolla vastoin perusturvalautakunnan päätöstä, että kolme hoitotiimiä sijoitetaan tilaelementtirakennukseen Sairaalakadulle.
Päätöstä arvostelivat hetimmiten muun muassa avovastaanoton vastaavat lääkärit.
– Asiantuntijoina olemme arvioineet toimivien terveyspalvelujen näkökulmasta Rinteenkulman tilan tarkoituksenmukaisemmaksi väistötilaksi sen sijainnin, toimintaa paremmin tukevien tilaratkaisujen ja muun muassa uudenlaisten yhteistyömahdollisuuksien vuoksi. On erikoista, että liikelaitosten johtokunta voi tehdä päinvastaisen päätöksen, piittaamatta toiminnasta ja kustannuksista vastaavien tahojen linjauksista, avovastaanotoon johdon kannanotossa kirjoitettiin.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Liisa Ansala (kesk.) käytti jo viime perjantaina otto-oikeutta päätökseen. Ansalan mukaan elementtiratkaisulla saatavat säästöt ovat pienet verrattuna toiminnallisiin etuihin, joita saadaan kun avovastaanotto siirtyy Rinteenkulman kauppakeskukseen.
– Liikelaitosten johtokunta ei ole päätöksessään huomioinut riittävällä tavalla päätöksen toiminnallisia vaikutuksia, eikä hallintosäännön mukaista perusturvalautakunnan valtaa päättää palveluiden järjestämisestä, Ansala perustelee tiedotteessa
Pieni kustannusero
Ansala korostaa, että liikelaitosten johtokunnan päätöksenteko perustui alustaviin kustannusarvioihin.
– Kustannusten ero on noin 140 000 euroa vuodessa, jota ei voi pitää toiminnallisiin etuihin verrattavana etuna. Perusturvalautakunnan päätös huomioi toiminnalliset vaikutukset, Liisa Ansala jatkaa.
Kaksi hoitotiimiä on jo päätetty siirtää syyskuusta lähtien väliaikaisesti Urheilukadulle tiloihin, joissa on toiminut mielenterveyspalvelut. Avokuntoutus ja tukipalvelut siirtyivät jo keväällä Pöykkölään Metsäruusuntielle.
Väliaikaistilat on vielä päätettävä kolmelle hoitotiimille, yhteensä 35 työntekijälle. Koko Sairaalakadun kiinteistö on päätetty tyhjentää tämän vuoden aikana sisäilmaongelmien vuoksi.
Evakkotilaa käsitellään kaupunginhallituksessa 19. kesäkuuta.