Donald Trumpin henkilökohtainen asianajaja on esittänyt vastaväitteet entisen FBI-johtajan James Comeyn senaatin tiedustelukomiteassa antamille lausunnoille.
Marc Kasowitzin mukaan kuuleminen osoitti, ettei Trump pyrkinyt estämään mitään FBI:n tutkintaa Trumpin kampanjaväen ja esikunnan Venäjä-kytköksistä.
Comey syytti Trumpia valehtelusta ja arvioi, että Venäjä-tutkinta oli hänen erottamisensa syy.
Trumpin asianajajan antamassa lausunnossa kiistetttiin, että presidentti olisi pyrkinyt keskeyttämään tai ohjaamaan myöskään entistä turvallisuusneuvonantajaansa Michael Flynnia koskevaa tutkintaa.
Comey sanoi, että Trump esitti hänelle toiveen, että FBI lopettaisi tutkinnan Flynnin osalta.
Comey mainitsi kuulemisessa, ettei Trump itse ollut tutkinnan kohteena, minkä lakimies otti esille lausunnossa.
Yle seurasi kuulemista hetki hetkeltä.
Trumpin edustaja syytti Comeyta presidentin kanssa käytyjen keskustelujen yksipuolisesta ja salatusta vuotamisesta julkisuuteen. Comey myönsi kuulemisessa vuotaneensa tietoja ystävänsä kautta.
Lakimies sanoi, että viranomaisten pitää päättää, onko vuodosta syytä aloittaa tutkinta.
Marc Kasowitz myös kiisti, että Trump olisi koskaan vaatinut Comeylta uskollisuutta.
Reuters, AP