Yhdysvalloissa on herännyt epäilyksiä presidentti Donald Trumpin tekemästä 110 miljardin dollarin asekaupasta Saudi-Arabian kanssa.

Tunnetun Brookings-instituutin tutkija, entinen CIA-päällikkö Bruce Riedel väittää, ettei mitään sopimusta ole olemassakaan.

Riedelin mukaan on olemassa vain kiinnostuksen ilmaisuja ja aiesopimuksia, sekä 25 miljardin dollarin asekauppa, mikä sekin on Obaman hallinnon tekemä.

– Saudit ja Trumpin hallinto kokosivat yhteen alustavaan pakettiin Saudi-Arabian toiveita mahdollisista kaupoista ja esittivät tämän kauppana. Edes kaupan luvut eivät täsmää, tämä on valeuutinen, Riedel kirjoittaa.

Riedel myös epäilee, ettei Saudi-Arabialla ole riittävästi resursseja näin suuriin kauppoihin öljyn matalan hinnan ja kaksi vuotta jatkuneen Jemenin konfliktin takia.

Trump ylisti ensimmäisen ulkomaanmatkansa aikana tekemäänsä sopimusta "valtavana" ja uskotteli sen luovan Yhdysvaltoihin "työpaikkoja, työpaikkoja, työpaikkoja". Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan sopimus loisi Yhdysvaltoihin kymmeniä tuhansia työpaikkoja.

Myös Trumpin tekemä 267 miljardin dollarin kauppasopimus Saudi-Arabian kanssa perustuu ei-sitoviin yhteisymmärryspöytäkirjoihin, Yhdysvaltain julkisen palvelun radioverkko NPR raportoi.