Kevään vaaleissa SDP oli Pieksämäellä toiseksi suurin puolue yhdeksällä valtuutetulla. Keskusta sai 11, kokoomus viisi, vihreät neljä, perussuomalaiset kolme, vasemmistoliitto kaksi ja KD yhden paikan.
Luottamusmiespaikkojen jakoa koskevissa neuvotteluissa nähtiin harvinainen käänne, kun viisi SDP:n valtuutettua liittoutui kokoomuksen ja vihreiden kanssa. Neljä SDP:n valtuutettua muodosti teknisen vaaliliiton vasemmistoliiton, KD:n ja perussuomalaisten kanssa.
– Tilanne on tulehtunut ja kahtiajako on revennyt entistä leveämmäksi, Pieksämäen Demarit ry:n puheenjohtaja Alpo Salo myöntää.
Salon mukaan välirikon juuret ovat muutaman vuoden takaisessa päätöksessä, jossa Pieksämäki oli lähellä yksityistää peruspalvelunsa Pihlajalinna Oy:lle. Lopulta valtuusto hylkäsi ulkoistusvaihtoehdon numeroin 25-18.
Demareista osa oli ulkoistamisen kannalla, mutta Salon johtama Pieksämäen Demareihin ryhmittynyt joukko äänesti ulkoistamista vastaan. Uudessa valtuustossa Pieksämäen Demareilla on neljä paikkaa ja SDP Pieksämäellä viisi paikkaa.
SDP Pieksämäen puheenjohtaja Heikki Martikainen asettaa sanansa varovasti. Tuore varavaltuutettu Martikainen aloitti puheenjohtajana vasta vuoden alussa.
– Minun on tosi vaikea ottaa asiaan kantaa. Olen vasta muuttanut Pieksämäelle ja aloittanut juuri puheenjohtajana. Muissakin kaupungeissa on useampia osastoja ja tiedän, että muuallakin on erilaisia kommervenkkejä, Martikainen toteaa.
Keskusta pääsi suurimpana valitsemaan ensin ja valitsi kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden. Kokoomus ja SDP Pieksämäki jakavat valtuuston puheenjohtajuuden, molemmat ovat tehtävässä kaksi vuotta.