1. Tämä tapahtui: Asekaupat Saudi-Arabiassa
Matkansa aluksi Presidentti Donald Trump allekirjoitti noin sadan miljardin euron asekauppasopimuksen Saudi-Arabiassa.
Lisäksi puolustusyhteistyötä käsittelevän sopimuksen mukaan Yhdysvallat toimittaa tulevan kymmenen vuoden aikana Saudi-Arabiaan aseita ja muita sotateollisuustuotteita noin 300 miljardin arvosta.
Tämän me muistamme
Sosiaalisessa mediassa asekaupat jäivät seremonioiden varjoon. Huomiota herätti liki 190-senttisen Trumpin syvä kumarrus kuningas Salmanin bin Abdul Aziz al-Saudin pujottaessa hänen kaulaansa kunniamerkin.
Lisäksi internetin villitsi erikoinen asetelma, jossa Trump, kuningas Salman ja Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi poseerasivat kuvaajille kristallipallon ympärillä. Palloa verrattiin esimerkiksi Taru sormusten herrasta -elokuvan Sauronin silmään.
2. Iranin ryöpytystä Israelissa
Trump käytti Lähi-idän vierailunsa aikana kovaa kieltä Irania vastaan.
Vierailun ensimmäisessä puheessa Saudi Arabiassa hän syytti Irania muun muassa Syyrian, Irakin ja Jemenin aseellisten kapinallisryhmien kouluttamisesta.
Hän jatkoi Iranin käsittelyä myös Israelissa. Siellä hän vaati, että Iranin on lopetettava terroristien ja puolisotilaallisten joukkojen rahoittaminen ja kouluttaminen. Samoin hän painotti, että Iranille ei koskaan pidä antaa ydinasetta.
Tämän me muistamme
Puolen sekunnin kohtaus punaisella matolla päätyi jopa uutiskanava CNN:n uutiseksi.
Presidentti Trump ja hänen vaimonsa Melania Trump poistuivat Israelissa lentokentältä tervetuloseremonian päätteeksi. Presidentti ojensi kätensä puolisolleen, mutta Melania Trump tönäisi käden pois.
Video levisi välittömästi ympäri maailman.
3. Vatikaani: Yksimielisinä kameroiden edessä
Paavin ja Trumpin tapaamisessa käteltiin, hymyiltiin eikä ainakaan julkisesti puhuttu kaksikon erimielisyyksistä.
Yhdysvaltain presidenttikampanjan aikana paavi Franciscus arvosteli jyrkästi Trumpia epäilemällä, onko tämä oikea kristitty. Trump iski takaisin.
– Jos [terroristijärjestö Isis] hyökkää Vatikaaniin – mikä olisi, kuten kaikki tiedämme, Isisille paras palkinto – paavi vielä toivoisi ja rukoilisi, että Donald Trump olisi silloin presidenttinä, Trump sanoi tuolloin.
Nyt paavi ja Trump korostivat lämpimiä välejään.
Tämän me muistamme:
Presidentin puoliso Melania Trump käytti huivia Vatikaanissa mutta ei Saudi-Arabiassa. Myös tytär Ivanka Trump noudatti samankaltaista pukeutumisratkaisua.
4. Bryssel: Trump vaati Nato-maita nostamaan puolustusbudjettejaan
Trump vaati puolustusliitto Naton päämajassa pitämässään puheessa, että jokaisen Nato-maan on nostettava puolustusmenonsa vähintään kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Hänen mukaansa kaksi prosenttiakaan ei välttämättä riitä, sillä muut jäsenmaat ovat Yhdysvalloille velkaa aiemmilta vuosilta.
Tämän me muistamme
Ennen Nato-kokouksen ryhmäkuvan ottamista Trump kampesi itsensä voimalla eturiviin. Hän siirsi Montenegron pääministerin Duško Markovićin olkavarresta syrjään tieltään.
Sitten presidentti suoristi takkinsa ja oikaisi ryhtinsä kuvaa varten.
5. Trump panttasi päätöstään Pariisin ilmastosopimuksesta
Matkansa päätteeksi Trump osallistui johtavien teollisuusmaiden G7-kokoukseen Sisilian saarella Italiassa. Muiden maiden johtajat yrittivät taivutella Trumpia asettumaan Pariisin ilmastosopimuksen taakse, mutta Trump ei taipunut.
Hän ilmoitti päättävänsä ensi viikolla, aikooko Yhdysvallat pysyä sopimuksessa mukana.
Tämän me muistamme:
Sisilian auringon alla kommelluksistaan otsikoihin ei noussut Trump, vaan huomion varastivat Kanadan pääministeri Justin Trudeau ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron.
Nuorekas johtajakaksikko sai sosiaalisen median sekoamaan, kun he kävelivät romanttisissa maisemissa kukkapensaiden keskellä Välimeren rannalla. Kohtaamista luonnehdittiin bromanceksi eli miesromanssiksi.