Brittilehti The Guardian kertoo saaneensa käsiinsä salaisia ohjeita siitä, miten yhteisöpalvelu Facebook moderoi sen käyttäjien tuottamaa sisältöä.
Lehti kertoo nähneensä yli 100 sisäistä dokumenttia, joista selviää, millä perusteella esimerkiksi väkivaltaa, vihapuhetta, terrorismia, pornografiaa, rasismia ja itsetuhoisuutta sisältävää materiaalia moderoidaan.
Dokumenteista ilmenee, että moderaattoreita on ohjeistettu muun muassa seuraavasti: kommentit, kuten "ampukaa Trump" pitää poistaa, sillä valtionpäämiehenä hän on suojeltujen kategoriassa.
Sen sijaan kommentit kaulan katkaisusta ja toiveet toisen kuolemasta ovat sallittuja, koska niitä ei ohjeiden mukaan voida pitää luotettavina uhkauksina.
Ohjeiden mukaan väkivaltaisia kuolemia sisältäviä videoita ei aina tarvitse poistaa, koska ne voivat lisätä tietoisuutta esimerkiksi mielisairauksista. Myöskään kaikkia kuvia pahoinpitelystä tai kiusaamisesta ei tarvitse poistaa, ellei videolla ole sadismia tai väkivaltaa ylistäviä elementtejä.
The Guardianin mukaan Facebookin ohjeistuksissa myös ohjeita materiaaliin, jossa on eläinten pahoinpitelyä ja alastomuutta.