Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ensimmäinen ulkomailla pitämä linjapuhe oli 30 minuutin mittainen vetoomus ääriainesten kitkemiseksi. Se oli myös raju ryöpytys Irania vastaan.
Trumpin yleisönä Riadissa oli yli 50 muslimienemmistöisen maan johtajaa. Trump toivoi heidän edistävän valtioissaan suvaitsevaisuutta kristittyjä ja juutalaisia kohtaan. Trumpin mukaan Yhdysvallat haluaa muodostaa Lähi-itään ääriaineksia vastaan toimivan liittouman.
Muslimienemmistöisten valtioiden on otettava taistelussa johtoasema, Trump painotti.
– Parempi tulevaisuus on mahdollinen vain, mikäli kansakuntanne häätävät terroristit. Ajakaa heidät pois rukoushuoneistanne. Ajakaa heidät pois yhteisöistänne.
Trump sanoi, ettei terrorismin ja ääriaineisten vastaisessa taistelussa ole kyse uskonnoista, vaan hyvän ja pahan välisestä taistelusta.
– Terroristit eivät ylistä Jumalaa vaan kuolemaa.
"Terrorismin keihäänkärki"
Trump syytti Irania "sanoinkuvaamattomiin rikoksiin" syylllistyneen Syyrian hallinnon tukemisesta sekä Jemenin ja Irakin aseellisten kapinallisryhmien kouluttamisesta.
– Kansakuntien on tehtävä yhteistyötä Iranin eristämiseksi, niin ettei se voi rahoittaa terrorismia. Rukoilkaa sen päivän koittavan, joilloin Iranin kansa saa oikeudenmukaisen hallinnon, jota se niin kipeästi kaipaa, Trump sanoi.
Trump sai voimakasta kannatusta isännältään, Saudi-Arabian kuningas Salmanilta. Kuningas sanoi Trumpin puhetta edeltäneessä Persianlahden maiden neuvoston kokouksessa Iranin muodostavan maailmanlaajuisen terrorismin "keihäänkärjen."
Neuvosto päätti kokouksessaan yhteistyöstä terroristien rahoituslähteiden tukkimiseksi.
Lue myös:
Trump kutsuu uskontorajat ylittävään taisteluun ääriaineksia vastaan
Trump allekirjoitti jättimäiset asekaupat Saudi-Arabiaan
Trump sai kuninkaan kunniamerkin Saudi-Arabiassa