Presidentti puhui turvapaikanhakijoista ja laista
Presidentti Sauli Niinistö sanoo, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ja paperittomien kohtelun pitää perustua lakiin. Niinistö sanoo, että oikeusjärjestelmän ratkaisuja pitää kunnioittaa.
Presidentti sanoo, että hän ymmärtää kirkon ja järjestöjen halun auttaa ihmisiä, jotka ovat hädässä. Niinistö sanoo, että Suomi ei voi kuitenkaan saada mainetta maana, jossa apu on pysyvää ja johon paperittomien on hyvä jäädä.
Niinistö osallistui lauantaina keskustelutilaisuuteen Turun Kirkkopäivillä.
Donald Trump kiertää ulkomaita
Amerikan presidentti Donald Trump on aloittanut kiertomatkan ulkomailla Saudi-Arabiasta. Trump osallistuu Saudi-Arabiassa 3 huippukokoukseen.
Kyseessä on Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka presidenttinä. Kiertueen muita kohteita ovat Israel, Belgia, Italia ja Vatikaani. Belgiassa Trump osallistuu sotilasliitto Naton huippukokoukseen.
Fiskarsin saksilla on syntymäpäivä
Suomalaiset Fiskarsin sakset täyttävät 50 vuotta. Fiskars on saksien myymisessä koko maailman markkinajohtaja. Menestys alkoi vuonna 1967, kun Fiskars kehitti oranssit muovikahvaiset sakset. Niistä tuli nopeasti arkimuotoilun klassikko.
Saksista piti tulla mustat, punaiset tai vihreät. Koneenkäyttäjä päätti kuitenkin käyttää loppuun muovikoneen oranssin värin. Lopulta oranssin ja mustan välillä pidettiin äänestys. Oranssi voitti mustan äänin 9 - 7.
Maailmalla voi nähdä myös saksia, jotka eivät ole aitoja Fiskarsin saksia. Oransseja saksia on kopioitu ja väärennetty paljon.
Saksia valmistetaan edelleen myös Suomessa Billnäsin tehtaassa Raaseporissa. Tehtaalla on vielä melkein 300 työntekijää.
Beirut Pride on meneillään Libanonissa
Arabimaa Libanonissa on vietetty tällä viikolla ensimmäistä Pride-viikkoa. Pride nostaa esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet.
Tapahtuma on poikkeuksellinen, koska arabimaissa suhtaudutaan erittäin kielteisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Monissa maissa vähemmistöjä uhkaavat sakot, vankeustuomiot ja joissakin maissa jopa kuolemantuomio.
Beirut Priden järjestäjät sanovat, että Pride on merkki siitä, että ainakin Libanonissa asenteet ovat muuttuneet. Järjestäjät sanovat, että nuori sukupolvi ei enää halua pysyä piilossa tai esittää heteroa.