Bensanhinnan mutkainen nousuputki on jatkunut nyt vuoden.
Öljyalan viimeisimmän tilastotiedon mukaan bensalitra maksaa Suomessa keskimäärin 1,47 euroa. Helmikuussa keskihinta rikkoi jopa 1,50 euron rajan. Moni muistelee kaiholla viime kevättä, jolloin hinta painui useiden vuosien pohjalukemiin, parikymmentä senttiä alle tämän vuoden huipun.
Kesällä bensan hinnat tuppaavat nousemaan, kun pohjoisella pallonpuoliskolla lomaillaan, autoillaan ja polttoainetta kuluu.
Millaisia hintoja pitäisi nyt odottaa, kun talouskin on piristymään päin?
Öljyalalla ennustaminen on pelätty laji, mutta Teboilin liiketoimintajohtaja Henrik Tuulos rohkenee muotoilemaan oman näkemyksen.
– Ennustan varovaista nousua. Nyt hintojen kehitys on ollut aika maltillista ja alkuvuonna on ollut laskuakin.
Tuulos perustelee ennustettaan monella tekijällä, joista suurin osa tulee maailmanmarkkinoilta.
1. Verot ja paikalliset bensasodat
Syrjäkylänkin bensanhinnan perusteet määräytyvät maailmanpolitiikan pyörteissä, mutta kotimaisilla tekijöilläkin on oma roolinsa. Suurin osa bensan ja dieselin hinnasta on veroja. Niitä nostettiin vuoden vaihteessa pari senttiä litraa kohti, joten vaikutus on nyt näkyvissä.
Sen sijaan vaikeammin ennustettavaa on se, miten paikalliset bensan hintasodat roihahtelevat eri puolilla maata, Tuulos muistuttaa.
2. Bensan ja dieselin eri logiikat
Suomessa talous on lähtenyt kasvuun pitkän matelun jälkeen. Piristyminen näkyy hinnassa huoltamon pumpulla, mutta lähinnä diesel-pumpulla.
– Talous ja diesel korreloivat, sanoo Tuulos.
Talouden kasvaessa myös kuljetukset ja dieselin kulutus kasvavat. Viime aikoina dieselin kulutus on ollut 1-2 prosentin kasvussa. Sen sijaan bensan kulutus on ollut 2-3 prosentin laskussa. Siksi niiden välinen hintaero on Tuuloksen mukaan leventymässä.
3. Amerikan juhannus
Kesä lisää bensan kulutusta koko pohjoisella pallonpuoliskolla ja erityisesti Yhdysvalloissa. Alan nyrkkisäännön mukaan kesä alkaa Kaatuneiden muistopäivästä. Se aloittaa Amerikan kesäkauden kuin juhannus Suomen suven. Tänä vuonna tuo merkkipaalu osuu tämän kuun 29. päivään.
4. Dollari ja Trump
Maailmanmarkkinoilla öljytuotteet hinnoitellaan dollareissa. Jos dollari vahvistuu, se tarkoittaa öljylle ja bensalle kalliimpaa hintaa euroina laskettuna. Jos siis presidentti Donald Trump pystyy pitämään maansa taloudessa vahvan kasvuvireen, se heijastuu Eurooppaan ja Suomeen bensan hintojen nousupaineina.
5. Libya ja uusi kenttä
Öljynviejämaiden eripurainen järjestö Opec voi halutessaan nostaa öljyn hintaa pelkillä puheilla tuotannon rajoituksista. Järjestössä varsinkin Libya haluaa kuitenkin päinvastoin lisätä tuotantoaan. Maa on avaamassa suurinta öljykenttäänsä. Öljyala odottaakin vähintään kiinnostuneena Opecin helatorstaina pidettävää kokousta.
Yhdysvalloissa oma liuskeöljytuotanto alkaa olla kannattavaa, kun öljyn maailmanmarkkinahinta nousee 60 dollariin tynnyriltä. Opec-maat haluavat pitää kilpailijan poissa kuvioista ja siksi pitää hinnan alle tuon rajan.