Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n entinen johtaja James Comey on kirjoittanut jäähyväiskirjeen työntekijöilleen ja ystävilleen.
Presidentti Donald Trump erotti Comeyn keskiviikkona.
Comeyn kirjeen sai haltuunsa uutiskanava CNN, joka julkaisi sen kokonaisuudessaan verkkosivuillaan.
Kaikille,
Olen pitkään uskonut, että presidentti voi erottaa FBI:n johtajan mistä tahansa syystä tai kokonaan ilman syytä.
En aio käyttää aikaani [irtisanomis]päätöksen pohtimiseen tai siihen miten se tapahtui. Toivon, ettette tekään. Se on tapahtunut ja minä pärjään, vaikka tulen kaipaamaan teitä ja tehtävääni syvästi.
Olen sanonut teille jo aiemmin, että kuohunnan aikaan Amerikan kansan tulee nähdä FBI pätevyyden, rehellisyyden ja itsenäisyyden kalliona. Mikä tekee lähdön FBI:stä vaikeaksi ovat työntekijät, jotka yhdessä muodostavat tuon kallion Amerikalle.
On erittäin vaikeaa jättää ihmiset, jotka ovat sitoutuneet tekemään oikein. Toiveeni on, että jatkatte arvojemme säilyttämistä ja suojelette Amerikan kansaa ja perustuslakiamme. Jos teette sen, tekin tulette olemaan surullisia lähtiessänne ja Amerikan kansa on turvatumpi.
Työskentely kanssanne on ollut yksi suurimpia iloja elämäni varrella. Kiitos teille siitä lahjasta.
Jim Comey
Valkoisen talon mukaan Comeyn potkut eivät liity FBI:n Venäjä-tutkintaan, jossa tutkitaan Trumpin oman presidentinvaalikampanjan kytköksiä Venäjälle. Potkut johtuvat Comeyn tekemistä virheistä Hillary Clintonin sähköpostien tutkinnassa.
Yhdysvaltain historiassa FBI:n johtaja on erotettu vain kerran aiemmin.
Presidentti Barack Obaman nimittämä 56-vuotias Comey ehti toimia FBI:n johtajana syyskuusta 2013 alkaen. Toimikauden oli tarkoitus kestää 10 vuotta.
Republikaanien kärkipoliitikko puolustaa Trumpin päätöstä
Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen republikaanien Paul Ryanin mukaan FBI:n erotettu johtaja James Comey oli menettänyt monien ihmisten luottamuksen.
Ryan antoi asiasta ensimmäisen lausuntonsa Fox Newsilla, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Ryan sanoi haastattelussa, että Comey oli menettänyt luottamusta niin republikaanien kuin demokraattienkin keskuudessa.
– Luulen, että presidentti menetti kärsivällisyytensä ja ihmiset luottamuksensa johtaja Comeyyn, Ryan pohtii.
Republikaanien kärkipoliitikko sanoi myös, että presidentillä on täydet valtuudet erottaa Comey. Ryanin mielestä Yhdysvaltain hallinnon pitää toimia nopeasti ja nimittää FBI:lle uusi johtaja.
Lisäksi hän sanoi, ettei kannata erikoissyyttäjää tutkimaan Venäjä-kytköksiä.
Lue Yhdysvaltain tulevan kirjeenvaihtajan Mika Hentusen analyysi: Trump avasi venäläisen ruletin
Lue myös Yhdysvaltain tulevan kirjeenvaihtajan Paula Vilénin juttu: Trumpilla on oikeasti pelissä kaikki – Kaatavatko Venäjä-kytkökset presidentin?
Lähteet: Reuters