Pohjoissavolaiset poliittiset piirijärjestöt käyvät yhdessä vihapuhetta vastaan. Seitsemän puolueen yhteisessä kannanotossa järjestöt sanoutuvat jyrkästi irti kaikenlaisesta vihapuheesta sekä sellaisesta puheesta, joka uhkaa ihmisten fyysistä koskemattomuutta.

Kannanoton mukaan linjaus koskee kaikkea puhetta niin toreilla, somessa kuin muuallakin. Järjestöjen mukaan myös vapaus siihen, että voi toimia erilaisissa järjestöissä sekä politiikassa tuntematta minkäänlaista uhkaa itseään tai perhettään kohtaan, on ehdoton.

Taustalla on perussuomalaisten riveissä tapahtunut tapaus, jossa puolueen kunnallisjärjestön puheenjohtaja joutui itse uhkailun ja vihapuheen kohteeksi sen jälkeen, kun paikallisyhdistys oli erottanut epäasiallista kieltä käyttäneen varapuheenjohtajan tehtävästään.

Keskustan Pohjois-Savon piirin toiminnanjohtajan Kimmo Vallan mukaan aloite kannanottoon lähti keskustan riveistä. Valta kertoo, että keskusteluyhteys kaikkien puolueiden välillä on hyvä ja esimerkiksi yhteistyö Perussuomalaisten piirin kanssa on ollut toimivaa.

Juttua korjattu 28.4. kello 6:26: Kuopion seudun perussuomalaiset ei erottanut Markus Jukaraista riveistään, kuten jutusta aiemmin saattoi ymmärtää, vaan hänet erotettiin varapuheenjohtajan paikalta