Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,2 prosenttia, ennustaa valtiovarainministeriö uusimmassa talouskatsauksessaan. Joulukuussa ministeriö ennusti Suomen talouskasvun jäävän prosentin tuntumaan tänä vuonna.
Nyt se kuvailee, että yritysten ja kuluttajien luottamuksen koheneminen nostaa bruttokansantuotteen kasvuarviota. Luottamus näkyy ministeriön mukaan investointien lisääntymisenä ja yksityisen kulutuksen kasvuna. Ministeriö arvioi myös viennin virkistyvän.
Ensi ja seuraavana vuonna valtiovarainministeriö ennakoi bruttokansantuotteen kasvun hidastuvan prosentin tienoille. Siihen vaikuttaa ministeriön mukaan muun muassa yksityisen kulutuksen kasvun hidastuminen verotuksen kiristyessä ja inflaation nopeutuessa.
Valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander näkee erityisen myönteisenä nyt sen, että Suomi on päässyt taantumasta laaja-alaiseen kasvuun ja sekä kotitaloudet että ihmiset luottavat talouden kasvavan.
– Yrityksiä on kannustettava lisäämään työnkysyntää ja kotitalouksia lisäämään tarjontaa, Spolander muotoilee.
Valtion velkaan parhaana lääkkeenä Spolander näkee työllisyyden.
– Säästöt ja veronkorotukset eivät yksin riitä, hän sanoo.
Ministeriö arvioi julkisen velan suhteen bruttokansantuotteeseen kääntyvän tänä vuonna loivaan nousuun.
Hallitus tavoittelee 72 prosentin työllisyyttä, ministeriö ennustaa prosentiksi 70 vuonna 2019
Valtiovarainministeriö painottaa, että talous voi kasvaa ennustetta nopeammin. Se vaatii kuitenkin, että alkuvuoden myönteiset taloustiedot osoittautuvat kestäviksi.
Kilpailukykysopimuksen myönteisten vaikutusten ministeriö arvioi näkyvän viiveellä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi työvoimakustannusten pienenemistä.
Alkuviikolla käydyssä kehysriihessä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi hallituksen tavoitteiden toteutuvan, jos talous kasvaa kaksi prosenttia. Ministeriön ennuste oli hallituksen käytössä sen kauden puolivälitarkastelussa kehysriihessä. Hallitus tavoittelee muun muassa 72 prosentin työllisyysastetta. Maaliskuussa työllisyysaste oli 69,2 prosenttia. Valtiovarainministeriö ennustaa nyt, että työllisyysaste on 70 prosenttia vuonna 2019, kun Sipilän hallituksen kausi päättyy.
Suomen Pankki nosti maaliskuussa ennustettaan, se ennakoi bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia. Joulukuussa se ennusti 1,3 prosentin kasvua.