Eduskunnan suullisella kyselytunnilla keskusteltiin torstaina muun muassa poliisien määrästä. Edustaja Anders Adlercreutz (r.) ihmetteli, miten hallitus aikoo varmistaa maan sisäisen turvallisuuden, jos poliisien määrä vähentyy tulevaisuudessa.

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) sanoo, että turvallisuus on tapetilla ensi viikon puoliväliriihessä.

– Turvallisuus on kaiken kaikkiaan meille ykkösasia. Siihen tarvitaan myös tekijöitä. Kuinka paljon tarvitaan rajavartioita, poliiseja. Kuinka paljon varataan ensi kehysriiheen? Siitä päätämme ensi viikolla. On liian aikaista puhua mistään luvuista, kun tätä katsotaan kokonaisuutena.

Mika Kari (sd.) taas pohti sitä, miten varmistetaan, että poliisin resurssit kohdennetaan kentälle, eikä päällikkötehtäviin. Risikko vastasi, että tähän pyritään.

– Viime syksynä saimme miljoonia lisää rahaa siihen, että saamme jatkettua 200 poliisin määräaikaista työsuhdetta. Miten pystymme pitämään väen kentällä? Juuri niin se on se tavoite, että voimme pitää kentällä sen väen tuomaan turvallisuutta, ihmisten lähellä.

Huoli alkoholilain vaikutuksista

Sisäministeriltä kyseltiin myös, voiko hallitus luvata, ettei poliisien määrää vähennetä ja poliisien eläkeikää nosteta.

– Tavoite on pitää poliisihenkilöiden määrä riittävänä ja että poliisien määrää ei tarvitse vähentää. Nyt globaali, Euroopan ja Suomen turvallisuustilanne on muuttunut. Sen vuoksi turvallisuus on otettu painopistealueeksi. Tarvitaan poliisihenkilöitä, rajavartioita ja turvallisuushenkilöitä, vastasi Risikko.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen kysyi sisäministeriltä siitä, miten alkoholilain muutos on huomioitu poliisien määrässä.

– THL on arvioinut, että alkoholin käyttö tulisi lisääntymään kuudella prosentilla. Tiedämme, että kaikista poliisin työtehtävistä 70 prosenttia on alkoholisidonnaisia. Tarvittaisiin jopa 300 henkilötyövuotta poliisin lisää, mikäli alkoholilaki tulee sellaiseksi, mitä sitä on lausuntokierroksessa olevassa versiossa kaavailtu. Miten tämä on huomioitu sisäministeriössä? kysyi Räsänen.

Risikko vastasi, että jokaisen lain vaikutukset arvioidaan – niin alkoholilainkin.

– Tästäkin alkoholilainsäädännössä on arvioitu, kuinka paljon poliisihenkilöitä ja olen tämän sanonut monta kertaa, että poliiseja tarvitaan lisää, juuri tästäkin syystä. Se on vaan realismia. Kun tehdään lakia, vaikutukset pitää arvioida ja toimia sen mukaisesti.