Yhdysvaltain dollari heikkenee verrattuna euroon ja muihin huomattaviin valuuttohin.
Torstaiaamuna eurolla sai 1,06 dollaria. Alkuvuoden aikana dollarin arvo suhteessa euroon on sahannut 1,04–1,09 välillä. Laskun taustalla ovat Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin eiliset puheet. Trump varoitteli dollarin olevan liian vahva ja perui puheitaan koskien Kiinan mahdollista valuuttamanipulointia.
– Mielestäni dollari on vahvistumassa liikaa, osin se on minun vikani, sillä ihmiset luottavat minuun, mutta loppujen lopuksi vahvistuminen on vahingollista, Trump sanoi The Wall Street Journalin haastattelussa.
Trumpin lausumat ovat ristiriidassa Yhdysvaltojen perinteisen vahvan dollarin politiikan kanssa.
Lisäksi presidentti Trump teki täyskäännöksen Kiina-politiikassaan: Yhdysvallat ei aio nimetä Kiinaa valuuttamanipuloijaksi, hän kommentoi.
Kiinan juanin arvo on vahvistunut lausunnon jälkeen. Ensimmäisenä päivänään presidentinvirassa tammikuussa Trump syytti Kiinaa valuuttansa arvon pitämisestä alhaalla, jotta Kiinan vientiteollisuuden asema paranisi.
Nyt Trumpin mukaan "merkkejä valuutan ohjailusta ei ole ollut kuukausiin". Lisäksi Yhdysvallat ei halua vahingoittaa Pohjois-Korea-keskusteluja, joiden kannalta Kiina on olennainen.
Yhdysvallat nimesi Kiinan valuuttamanipuloijaksi vuonna 1994. Trump ja Kiinan presidentti Xi Jinping tapasivat viime viikolla Yhdysvalloissa.