WASHINGTON Kiinan presidentti Xi Jinping oli valmistautunut huomattavaan ja mieluisaan julkisuuteen aloittaessaan viime keskiviikko-iltana paripäiväisen vierailun presidentti Donald Trumpin Floridan kodissa, Mar-a-Lagossa.
Edellinen vierailu syyskuussa 2015 Barack Obaman aikaan oli jäänyt Yhdysvalloissa samaan aikaan kiertäneen Paavi Franciscuksen suosion varjoon.
Sekä yhdysvaltalaisen että kansainvälisen median mielestä kokeneella ja kärsivällisellä Xi’llä oli nyt jopa etulyöntiasema presidenttien ensimmäisessä tapaamisessa.
Kiina oli valmis ’järjestämään Trumpille hyvää twiitattavaa’, mukavia myönnytyksiä kauppasuhteissa ja investoinneissa, jotta isännän kasvot säilyisivät ja kahden suurvallan suhdetoiminta pääsisi hyvään alkuun.
Trump itse oli ennakoinut tapaamisesta hyvin vaikeaa. Toisin kävi, ei ole näkynyt twiittejä eikä sopimuksia.
Torstain illallinen oli alkanut upeasti, kun Trumpin lapsenlapsi, 5-vuotias Arabella oli esittänyt presidentti Xi’lle kiinankielisen laulun ja lausunut kiinalaisia runoja alkuperäiskielellä.
Kiina ei pidä mistään yllätyksistä, mutta sellaisen se kuuli ensimmäisenä torstain illallispöydässä. Pihvin aikaan ohjukset iskeytyivät Syyrian armeijan lentotukikohtaan.
Floridassa Kiina vielä kiitteli Trumpia siitä, että oli kuullut presidentiltä ennakkotiedon tulevasta.
Kun Xi oli palannut kotimaahan, oli uusi analyysi valmis. Kiina kuvasi Trumpia heikoksi poliitikoksi, joka päätti ohjusiskusta ainoastaan pullistellakseen muskeleitaan ja tehdäkseen eroa väitteille Venäjä-mielisyydestä.
Kiina on johdonmukaisesti vastustanut Yhdysvaltojen sotilastoimia Syyriassa, käyttänyt veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa Venäjän rinnalla ja toivonut poliittista neuvottelutulosta sisällissotaan.
Viikonloppuna Kiina on joutunut yllätyksekseen tulkitsemaan uudelleen presidentti Trumpin Pohjois-Koreaa koskevan Financial Timesin lehtihaastattelun ja Floridan keskustelujen tulokset.
Haastattelussa Trump lausui, että jos Kiina ei painosta Pohjois-Koreaa, Yhdysvallat hoitelee asian yksin.
Lähes heti Syyrian iskun jälkeen Trump määräsikin lentotukialuksen siirtymään Singaporen vesiltä Korean niemimaan tuntumaan.
Yhdysvalloissa lentotukialuksen siirtokäsky tulkitaan tietysti varoitukseksi, mutta se on vakava.
Kiina on joutunut toteamaan, että Korean niemimaan tuntumassa saattaa muutaman päivän sisällä ottaa mittaa toisistaan kaksi äkkipikaista johtajaa, jolloin Kiina kantaa seuraukset.
Ulkoministeri Rex Tillerson ilmoitti Kiinalle Floridassa, että Yhdysvallat ei ole halukas tekemään uusi diilejä Pohjois-Korean ydinaseohjelman ratkaisemiseksi. Entisistä sopimuksista on pidettävä kiinni. Jos Kiina ei käytä valtaansa, Yhdysvallat käyttää.
Voisiko pakotetoimien piiriin silloin kuulua Pohjois-Korean kanssa kauppaa käyviä kiinalaisyrityksiä? Vai lisäisikö Yhdysvallat nopeasti Etelä-Korean ja Japanin puolustusta?
Syyrian ohjusiskun ohella Kiinalle valkeni, että presidentti Trump saattaa pystyä pakottamaan Kiinan keskusjohtoisen kommunistihallinnon tekemään nopeita ulkopoliittisia ratkaisuja. Kiinahan ei pidä yllätyksistä...
Yhdysvaltain ja Kiinan välisille kauppaneuvotteluille annettiin Floridassa sentään varsin joustava asialista ja aikaa sata päivää.
Yhdysvalloissa Kiinan presidentin poistumien Floridasta ei ollut edes uutinen.