Mikkelin kyljessä sijaitsevalla Hirvensalmella jännitettiin sunnuntaista vaalia ennennäkemättömällä tavalla. Joulukuun alussa 18 vuotta täyttänyt Aada Ruhanen (kesk) seurasi vaalitulosten laskentaa isänsä, kunnanjohtaja Seppo Ruhasen kanssa.

Perheen sisäisistä valtasuhteista päästiin nokittelemaan heti vaalituloksen selvittyä iltayhdeksän aikoihin.

– Aada kehui olevansa minun esimies, mutta minä muistutin, että voit valtuutettuna ainoastaan erottaa minut, ja siihenkin olet jäävi, Seppo Ruhanen leukaili hieman myöhemmin.

Aada Ruhanen keräsi reilun 2 000 asukkaan kunnassa 57 ääntä. Tänä keväänä kirjoittaneelle nuorelle äänipotti oli yllätys.

– Ajattelin, että läpimeno voi olla mahdollista, mutta en millään uskonut, että näin paljon saisin ääniä, tuore valtuutettu iloitsi.

Ruhanen kirjoitti viisi yo-ainetta ja on pyrkinyt Jyväskylään opiskelemaan luokanopettajaksi.

– Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuin yläasteen ysillä kun yhteiskuntaoppi tuli aineeksi. Hirvensalmi on niin hieno paikkakunta, että haluan vaikuttaa sen elinvoimaisuuteen, Aada Ruhanen kertoi varsin maltillisten vaalijuhlien keskeltä.

– Perheen kanssa varmaan syödään jotain vähän parempaa.

Hirvensalmella on 21 valtuutettua, joista kymmenen edustaa keskustaa. Kokoomuksella ja sitoutumattomilla on kolme paikkaa, SDP:llä kaksi sekä kristillisdemokraateilla ja perussuomalaisilla yksi paikka.