Yhdysvaltain presidentti Donald Trump harkitsee lähimpien neuvonantajiensa siirtämistä uusiin tehtäviin, arvostettu amerikkalaissanomalehti The Wall Street Journal raportoi. Lähtöpassit olisivat saamassa strategiapäällikkö Steve Bannon ja kansliapäällikkö Reince Priebus.
Lehden mukaan Trump on tyytymätön lähipiirinsä sisäiseen riitelyyn. Kiistaa on ollut The Wall Street Journalin mukaan erityisesti Bannonin ajaman protektionistisen ja eristäytymistä korostavan linjan ja muiden Trumpin lähipiiriin kuuluvien avoimemman ja kansainvälisemmän politiikan välillä.
Bannon poistettiin Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvostosta aiemmin tällä viikolla.
Lehden tiedot perustuvat nimettömään lähteeseen Yhdysvaltain hallinnossa. Valkoinen talo on kiistänyt huhut.