Yhdysvaltain senaatti vahvisti tuomari Neil Gorsuchin valinnan korkeimman oikeuden tuomariksi.
Konservatiivina tunnetun Gorsuchin valinta on voitto Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille, joka vannoi vaalikampanjansa aikana että korkeimman oikeuden tuomariksi nousisi konservatiivi.
Korkeimman oikeuden virka on elinikäinen, joten 49-vuotias Gorsuch saattaa palvella uudessan tehtävässään vielä kymmeniä vuosia, vaikka hän päättäisikin aikoinaan jäädä eläkkeelle. Gorsuchin valinnan myötä Trump siis onnistuu jättämään pysyvän perinnön
Trumpin tukema Gorsuch on korkeimman oikeuden yhdeksäs jäsen, muista korkeimman oikeuden tuomareista neljä on republikaanipresidentin, neljä demokraattipresidentin nimittämiä. Etukäteen on ennustettu, että Gorsuch kääntäisi korkeimman oikeuden tuomareiden enemmistön konservatiiviseen suuntaan.
Yhdeksäs paikka on ollut täyttämättä jo pitkään, siitä lähtien kun korkeimman oikeuden tuomari Antonin Scalia kuoli helmikuussa vuosi sitten.
Muutos äänestyssäännöissä mahdollisti valinnan
Gorsuchin valinta ei kuitenkaan tullut helposti.
Nimitys varmistui, kun republikaanit muuttivat äänestyssääntöjä. Muutoksen jälkeen oppositiopuolue ei voi estää tuomarinimityksiä, sillä nimityksen vahvistamiseen tarvittiin 51 ääntä, ei 60 kuten aiemmin.
Lähteet: AFP, New York Times
Lue myös henkilökuva: Neil Gorsuch: Obaman luokkakaverista Trumpin luottomieheksi