Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Mika Aaltolan mukaan Yhdysvaltain presidentin toiminnalla Syyrian risteilyohjusiskussa halutaan antaa Donald Trumpista kuva päättäväisenä ja määrätietoisena johtajana. Yhdysvallat teki ilmaiskun Syyriaan varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa.

Aaltola arvioi, että Barack Obaman presidenttikauden strategisesta kärsivällisyydestä on siirrytty aikaan, jossa Yhdysvallat toteuttaa omaa visiotaan siitä, miten asioiden pitää olla.

– Usein välitön reaktio on pelotetta aiheuttava toimenpide. Trumpilla oli tietysti omia paineitaan olla näyttämättä samanlaista linjaa kuin Obama. Obama aikoinaan uhkasi iskuilla, eikä sitä tehnyt, mutta Trump toimi, eikä paljon uhkaillut, sanoo Aaltola Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Hänen mukaansa Trump on tehnyt päätöksen iskusta lähimpien neuvonantajiensa kanssa.