Kun Kiinan presidentti Xi Jinping teki edellisen vierailun Yhdysvaltoihin syyskuussa 2015, hänen käyntinsä jäi Paavi Franciscuksen vierailun jalkoihin.
Johtajien kulkueet ja ohjelmat Washingtonissa olivat vaarassa törmätä toisiinsa. Media seurasi herkeämättä Paavin näyttävää kiertuetta itärannikolla ja Kiinan Xi jäi hieman närkästyneenä seuraamaan tapahtumia sivusta.
Presidentti Barack Obaman kausi oli jo hiipumassa, eikä mitään uutta ollut odotettavissa Yhdysvaltojen ja Kiinan poliittisella rintamalla.
Nyt on toisin. Presidentti Xi tulee Yhdysvaltoihin asemassa, jota monet amerikkalaiset pitävät vahvempana kuin presidentti Trumpin asemaa.
Kiinan presidentti on kokenut ja kärsivällinen pitkän linjan poliitikko, Trump on kotimaan puoluejärjestelmän ulkopuolinen, jonka hallinto on pahasti keskeneräinen.
Arvostelijoiden mielestä Trump luovutti kansainvälisen kaupan markkinat Aasiassa Kiinalle, kun Yhdysvallat irtosi Tyynenmeren kauppasopimuksesta TPP:stä.
Vaikka Kiina ei ollut sopimuksessa mukana, Yhdysvaltojen lähtö nähdään typeränä poliittisten pisteiden keruuna, kun presidentti Trump alkoi rivakasti toteuttaa vaalilupauksiaan heti tammikuussa ja sulkea kaupan ja liikkuvuuden rajoja muulta maailmalta.
Trump myös kolautti lähes 40 vuotta sitten sovittua yhden Kiinan politiikan periaatteita puhumalla heti vaalien jälkeen Taiwanin presidentin kanssa suhteiden lähentämisestä. Kiina suostui katsomaan tätä läpi sormien, koska Trump ei ollut vielä virassa.
Pian virkavalan jälkeen presidentti Trump palasikin perinteiseen diplomaattiseen ruotuun ja tunnusti Pekingin Kiinan ainoaksi edustajaksi.
Myös Trumpin energiaratkaisut voivat vahvistaa Kiinan asemaa ilmastonlämpenemisen vastaisena kamppailijana.
Suhteita lämmitellään Trumpin huvilalla
Presidentit tapaavat torstaina ja perjantaina Donald Trumpin Floridan kodissa Mar-a-Lagossa, jota myös talvikauden Valkoiseksi taloksi kutsutaan.
Ensi tapaamisella he tutustuvat toisiinsa, puhuvat kauppasuhteista ja varmaankin Pohjois-Koreasta.
Kun vierailu julkistettiin, presidentti Trump twiittasi heti, että tapaamisesta tulee kaikin puolin hyvin vaikea. Financial Times -lehdelle hän sanoi, että jos Kiina ei ala laittaa Pohjois-Koreaa järjestykseen, Yhdysvallat hoitelee asian yksin.
Nämä ovat uhkauksia, joilla Trump haluaa ravistella kommunistista Kiinaa ja nostaa omaa profiiliaan.
Kiina on noussut Aasian alueelliseksi supervallaksi, mutta se ei perinteisesti halua puuttua julkisuudessa ulkopolitiikkaan.
Näyttääkseen vahvalta johtajalta, Trump yrittää pakottaa Kiinan reagoimaan vaaralliseen ja omapäiseen naapuriinsa, joka amerikkalaisten mukaan on ohjuskoe kerrallaan lähempänä kehittämään jopa mannertenvälisen ydinaseen.
Taloudessa Kiina on jo aikoja sitten kasvanut Yhdysvaltain suurimmaksi kauppakumppaniksi. Se on myös Yhdysvaltain suurin lainoittaja. Kiinan kauppaylijäämä Yhdysvaltoihin on yli 300 miljardia euroa, lähes puolet USA:n kaikesta kauppavajeesta.
Molemmat maat tarvitsevat toisiaan, eikä tämäkään tapaaminen kauppasuhteita katkaise. Kiinalaiset tietävät, kuinka kurjassa asemassa ja epäsuosittu kotimaassaan heidän vierailuisäntänsä on.
Niinpä presidentti Xin valtuuskunta toimii tavalla, jonka avulla Trump voi säilyttää kasvonsa ja yhteistyö pääsee siedettävään alkuun. Kiina on luvannut antaa Trumpille mukavaa twiitattavaa – tämä tarkoittaa kauppasopimuksia.
Kiinalta odotetaan myönteisiä avauksia
Arvioiden mukaan vierailun päätteeksi Kiina ilmoittaa Yhdysvaltoihin tehtävistä investoinneista ja samalla työpaikkojen luomisesta. Vastaavanlaisen lupauksen antoi Japanin pääministeri Shinzo Abe Floridan-käynnillään helmikuussa.
Lisäksi Kiina sopinee amerikkalaisten maataloustuotteiden uusista hankinnoista, ja avannee omia markkinoitaan amerikkalaisyrityksille.
Kaikille voi lopulta jäädä hyvä mieli, ja presidentti Trumpin kaavailut kiinalaistuotteille asetettavista kymmenien prosenttien tuontitulleista voivat supistua tuntuvasti.
Yhdysvalloissa kohistaan presidentin vävyn Jared Kushnerin asemasta ja vaikutusvallasta Valkoisessa talossa, ohi ulkoministeriön. Kiinaa tämä ei häiritse, sillä perhedynastiat ja suhteet ovat kommunistisessakin järjestelmässä avainasemassa. Kushner oli jo vahvasti mukana järjestämässä Trumpin ensimmäistä puhelinsoittoa Pekingiin.
Lopputulos kahden päivän Floridan-vierailusta päättyy hyvässä hengessä, ellei presidentti Trump pakota vierastaan golfkentälle. Presidentti Xi ei siedä golfinpeluuta, koska se on Kiinassa korruption merkki. Xi on kieltänyt puolueen jäseniltä golfin peluun ja sulkenut kenttiä ympäri maata.
Kommunistinen puolue on vastustanut golfia koko kansantasavallan ajan, mutta talouden avautuessa 80-luvulla paikalliset puoluepamput ottivat maa-alueita ja vähäisiä vesivaroja omavaltaiseen viihdekäyttöön.
Presidentti Xi on jalkapallofani, mutta tämä laji ei taida olla presidentti Trumpin ykkösharrastus.