Terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon emeritusprofessori Martti Kekomäen mielestä sote-uudistuksen aikataulu ei ole realistinen.

– Siellä on sen verran avonaisia kohtia, Kekomäki sanoi Ylen aamu-tv:ssä tänään maanantaina.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on sanonut, että haluaisi sote-lakipaketin olevan valmis jo tällä viikolla. Valinnanvapautta koskevan lakiluonnoksen lausuntokierros päättyi viime viikolla.

Kekomäen mukaan lakipaketista puuttuu vielä aivan oleellisia asioita. Nämä asiat liittyvät hänen mukaansa palveluiden ketjutukseen ja rahoitukseen.

– Eli siihen, kuinka paljon oikeasti kullekin ihmisryhmälle varataan yhteistä rahaa hyvinvointiongelmien hoitamiseksi, hän selitti.

Kekomäki sanoi ihmettelevänsä, miksi lakityngästä piti edes antaa lausuntoja.

– Siitä lausuttiin 600 kertaa. Kaikki se aika on ollut tietyssä mielessä ajan hukkaamista.

Maakuntavaalit jo ensi tammikuussa

Aamu-tv:n sote-keskusteluun osallistunut Uudenmaan maakuntauudistuksen muutosjohtaja Markus Sovala sanoi toivovansa, että aikataulusta pidettäisiin kiinni sikäli, että maakuntavaalit saataisiin pidettyä ensi vuoden tammikuussa.

– Koska vasta sen jälkeen maakunnalle tulee päätöksentekokyky. Nythän tässä on paradoksi se, että valmistelemme asioita, mutta tällä hetkellä ei voida vielä tehdä mitään sitovia päätöksiä, Sovala totesi.

Molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että sote-uudistus pitäisi valmistella parlamentaarisesti eli yhdessä kaikkien eduskuntapuolueiden kesken.

– Eihän tässä nyt tehdä kokoomuksen taikka keskustapuolueen terveydenhuoltojärjestelmää, vaan tässä tehdään suomalaisille hyvä palvelujärjestelmä, Kekomäki sanoi.

– Jos ajatellaan, että tässä tehdään vuosikymmenen uudistusta, niin kyllä uskottavuutta lisäisi merkittävästi, jos voitaisiin sopia yli puoluerajojen, mitkä ovat ne minimiasiat, joista voitaisiin olla yhtä mieltä, Sovala sanoi.