Yhdysvalloissa tuomari on hyväksynyt 25 miljoonan dollarin eli noin 23 miljoonan euron sovitteluratkaisun niin sanottuun Trump-yliopistoon liittyneessä oikeusjutussa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump maksaa korvauksia lähes neljälle tuhannelle entiselle opiskelijalle, jotka osallistuivat hänen nimellään markkinoituun kiinteistöalan koulutukseen. Sovitteluratkaisu päättää lähes seitsemän vuotta kestäneen oikeusjutun.

Trump-yliopiston asiakkaat olivat nostaneet ryhmäkanteen, koska katsoivat, että Trump-yliopiston opetus ei vastannut lupauksia. Oikeusjuttu varjosti viime vuonna Trumpin vaalikampanjaa.

Yksi entinen opiskelija vastusti vielä sovitteluratkaisua, koska olisi halunnut jatkaa oikeudenkäyntiä Trumpia vastaan, mutta tuomari Gonzalo Curiel hyväksyi sovittelun.

– Sovittelu on oikeudenmukainen, riittävä ja kohtuullinen, tuomari Gonzalo Curiel sanoi päätöksessään.

Sovitteluratkaisu korvaa entisille opiskelijoille 90 prosenttia heidän Trump-yliopistossa käyttämistään rahoista. Ratkaisu ei vaadi Donald Trumpilta epäiltyjen väärinkäytösten myöntämistä.

Vaalikampanjansa aikana Trump syytti tuomaria Curielia puolueelliseksi, koska tällä on meksikolainen perhetausta. Trump myös sanoi jatkavansa oikeustaistelua petossyytöksiä vastaan.

Tultuaan valituksi Yhdysvaltain presidentiksi Trump suostui pian sovitteluratkaisuun. Trump sanoi tuolloin, että hän olisi voittanut oikeudenkäynnin mutta hänellä ei ole siihen aikaa presidenttinä.

Lähteet: Reuters, AP