Ikkunan kolumni
Ikkuna on Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan palvelu, joka kokoaa yhteen mielipiteet ja näkökulmat, keskustelee ja hakee ratkaisuja. Ikkunan kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina
> Tutustu Ikkunan kolumnistikaartiin
Kun tieto Trumpin valinnasta presidentiksi saapui Moskovaan, ilma oli täynnä lupausta ja riemua. Parlamentin alahuoneen duuman edustajat puhkesivat raikuviin aplodeihin kuullessaan Clintonin tappiosta. Hetken aikaa kaikki tuntui mahdolliselta.
Venäjä on jo vuosien ajan nähnyt Yhdysvallat uhkana, ja luottamus maiden välillä on viime vuosien aikana rapautunut lähes olemattomaksi.
Ensihuuman laskeuduttua monet venäläiset kommentaattorit alkoivat varoitella turhasta toiveikkuudesta. Muistuteltiin, kuinka jokainen liennytysyritys maiden välillä on lopulta jäänyt lyhyeksi. Toisaalta pelättiin, että Venäjän pitkään ja vaivalla rakentamat Kiina-suhteet vaarantuisivat, jos Trumpin kelkkaan hypättäisiin turhalla innokkuudella.
Virallisella tasolla linja pysyi maltillisena. Venäjän kerrottiin periaatteessa olevan avoin keskustelulle mahdollisesta yhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa. Selvästi kuitenkin odotettiin, että Yhdysvallat ottaisi ensimmäisen askeleen Venäjän suuntaan.
Lähtökohtaisesti Trumpin kylmä, who pays -asennoitumistapa maailmanpolitiikan kysymyksiin vetoaa Venäjän johtoon huomattavasti enemmän kuin Obaman moralistinen retoriikka. Se on kuitenkin kaukana Venäjän omaa, alueiden hallitsemista lähes hinnalla millä hyvänsä painottavasta lähestymistavasta.
Ehkä juuri tämän eron vuoksi ensiarvioissa vainuttiinkin diilin mahdollisuus. Yhdysvallat voisi vetäytyä ja säästää rahaa, ja Venäjä puolestaan maksaisi isommasta roolista maailmannäyttämöllä.
Vain muutaman kuukauden jälkeen Trumpin virkaanastujaisista suuret puheet diileistä ovat hiljentyneet. Trumpin ”art of the deal” ei näytäkään purevan politiikkaan.
Politiikassa kaikki liittyy jollakin tapaa kaikkeen ja kokonaisuuksien hahmottaminen on siksi tärkeää.
Trumpilla on voimakkaita mielipiteitä yksittäisistä asioista – esimerkiksi Kiinan epäluotettavuudesta, globalisaation ja vapaakaupan vahingollisuudesta, terrorismista, Yhdysvaltojen kaupallisista eduista Lähi-idässä. Häneltä kuitenkin puuttuu kokonaiskuva, joka liittäisi yksittäiset mielipiteet yhteen ja jonka pohjalta ulkopoliittista strategiaa tai vakaita liittolaisuuksia voisi rakentaa.
Trumpin tiimin moninaisten ja osin epämääräisten Venäjä-kytkösten ja demokraattipuolueeseen kohdistuneen kyberhyökkäyksen jälkeen, Trumpin Venäjä-suhteet ovat suurennuslasin alla ja avauksia tähän suuntaan on vaikeaa tehdä.
Trumpin suosio on raporttien mukaan nopeassa laskussa. Republikaanipuolue – joka ei perinteisesti ole ollut erityisen Venäjä-myönteinen kannoissaan – tuskin tukisi rohkeita ja laajamittaisia Venäjä-diilejä. Trumpin kannattajat eivät äänestäneet häntä ulkopoliittisten painotusten vuoksi vaan sisä- ja talouspolitiikan takia, ja hallinto tietää tämän hyvin.
Ja millä alalla yhteistyö olisi mahdollista? Esimerkiksi yhteinen terrorismin vastainen operaatio vaatisi luottamusta, jota maiden välillä ei yksinkertaisesti ole. On epärealistista olettaa, että venäläiset suostuisivat jakamaan tiedustelutietoa Yhdysvaltojen kanssa tai toisin päin.
Yksittäiset, selkeästi rajatut kysymykset, jotka toisivat nopeasti positiivia tuloksia molemmille osapuolille, ovat maailmanpolitiikassa harvassa. Voisiko esimerkiksi arktisesta yhteistyöstä löytyä diilin mahdollistava kysymys, jää nähtäväksi.
Toisaalta, Venäjällä on syytä hymyyn ihan ilman mitään diilejäkin. Sisäisesti jakautunut, kriisistä toiseen kulkeva ja sisäisiin ongelmiinsa keskittyvä Yhdysvallat sopii sille hyvin. Trump nakertaa läntisten maiden keskinäistä luottamusta ja yhtenäisyyttä, ja näin ollen vahvistaa Venäjän suhteellista roolia maailmanpolitiikassa.
Eripurainen länsi ei ehkä kykene toimimaan vastapainona Venäjälle, ja sen toimintavapaus – erityisesti entisen Neuvostoliiton alueella – kasvaa.
Trumpin luoman hämmennyksen lisäksi EU joutuu keskittymään sisäisen yhtenäisyytensä lisäämiseen Brexit-sotkun keskellä. Nämä ovat huonoja uutisia erityisesti Venäjän veljellisessä syleilyssä kipuilevalle Valko-Venäjälle ja Donbasissa sotivalle Ukrainalle.
Paljon riippuu nyt Euroopasta ja sen tulevista johtajista. Yhdysvalloilla saattaa olla ”varaa” jättää Venäjä huomiotta, mutta meillä Euroopassa ei ole tällaista vaihtoehtoa.
Sinikukka Saari
Kirjoittaja on ulkoministeriön erikoistutkija, joka seuraa kansainvälisiä tapahtumia laajasti. Hän suhtautuu maailman muutokseen innostuneesti vaikka onkin allerginen "connectivity is destiny" -tyyppisille tulevaisuushokemille eikä aina kykene näkemään ongelmissa vain piilotettua mahdollisuutta. Hän kirjoittaa kolumnia yksityishenkilönä, eikä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele ulkoministeriön kantoja.