Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi oman äänensä kuntavaaleissa pian ennakkoäänestyksen alettua keskiviikkona aamupäivällä.

Helsingin Postitalossä äänestänyt Sipilä kantoi huolta äänestysaktiivisuudesta. Viime kuntavaaleissa vuonna 2012 äänestysprosentti vajosi 58,3:een.

– Toivottavasti se (tällä kertaa) alkaa kuutosella, että päästäisiin edellisten vaalien yläpuolelle. Mutta se vaatii kyllä erilaista innostumista kuin mitä on vielä ollut näköpiirissä, Sipilä sanoi.

Varsinkin nuorten kiinnostus näyttää laimealta. Sipilän mielestä tilannetta voisi parantaa äänestämisen ikärajaa muuttamalla.

– Itse olen ollut sitä mieltä, että kuntavaaleissa voisi olla 16 vuottakin se äänestysikä. Sitä kautta saataisiin nuoret kiinnostumaan vaaleista jo aikaisemmin.

Sen sijaan Sipilä ei toivo, että vaalikampanjointi jatkuisi vaalipäivään tai äänestyspaikoille asti. Niiden rauhoittaminen kampanjoinnilta on hänen mukaansa "hyvä suomalainen perinne".

Sipilän mukaan käsillä on tärkeä muutosvaali. Kuntien tehtävät muuttuvat kesken vaalikauden sote- ja maakuntauudistuksen vuoksi ja keskiöön kunnissa nousevat opetustoimi ja kuntien elinvoimaisuuden turvaaminen.